sunnuntai 31. elokuuta 2014

Sieniä!

Menimme puolison kanssa sieniretkelle. Mukana oli vain yksi kori, joka ei alkuunkaan riittänyt löytämällemme saaliille. Löysimme herkkutatteja, kantarelleja ja mustia torvisieniä. Torvisieniä oli niin paljon, että piti ottaa takki ja hihoista sidottu paita kantoavuksi.


Kaunis, kiinteä herkkutatti


Tämä männynherkkutatti on kuin suoraan sienikirjan kuvista.


Mustia torvisieniä löytyi litratolkulla.


Torvisieni maastoutuu taitavasti.



Kori täyttyi nopeasti.


Otimme takin avuksi.


Saalis kotona keittiön pöydällä.



Iltaruuaksi meillä oli mustatorvisienikeittoa.


Tein vielä kantarellipiirakan iltapalaksi. Sienet ovat piilossa juustokuorrutuksen alla.





lauantai 30. elokuuta 2014

Syntymäpäivä

Tänään on esikoisen syntymäpäivä. Sen kunniaksi tein monenlaista heti aamulla:


Sytytin kynttilän lyhtyyn (sorrun silloin tällöin Partyliteen)...



...tein synttärisankarille aamiaisen, jonka tarjoilimme vuoteeseen...


...leivoin pitkästä aikaa karjalanpiirakoita...



...kokosin kanatarhaan vietäväksi herkkulautaset (riisipuuron loput, kesäkurpitsaraastetta ja pari croissantia paloiteltuna)...


...ja seurasin hetken herkuttelevia lintuja.







Iltapäivällä leivoin omena-mascarponepiirakan ja tein jääkaappiin panna cottaa hyytymään. Se 
tarjoillaan illalla jälkiruuaksi omalla pihalla kypsyneiden karhunvatukoiden kanssa.








Panna cotat menossa jääkaappiin.



Iltaruoka oli herkullinen. Suurin osa annoksesta oli lähiruokaa omasta takaa: kyyhkyt, herkkutatit ja pavut. Lisukkeena oli vielä valkosipuliperunoita.







Jälkiruoka








perjantai 29. elokuuta 2014

Viikonloppu edessä!

Kotiuduin perjantaina töistä jo hyvissä ajoin. Kanatarhan väki oli viikonlopunaloitustunnelmissa. Linnut olivat ottaneet turvekylpyjä ja paistattelivat iltapäiväauringossa kanatalon katolla.








Syyshortensian sävyt sopivat hyvin kananuorikoiden väreihin.




 Tarjoilin iltapäivän yllätysherkkuna pussillisen kinkkusuikaleita, jotka maistuivat hyvin. Kanan kaikkiruokaisuus jaksaa aina yllättää. Biojätteen määrä on selvästi vähentynyt meillä.











 Sitten oli vuorossa vapaata ulkoilua ja pyrähtelyä pihalla. Marjoista notkuvat aroniapensaat vetivät taas puoleensa.

Veli-Matti pörhistelee turvekylvyn jäänteitä sulkapeitteestään.













Puoliso oli koiran kanssa metsässä ja löysi kauniita, aivan toukattomia herkkutatteja. 













torstai 28. elokuuta 2014

Kahdella tallilla samana iltana

Tytär lähti juuri viimeiselle tunnilleen lähitallille. Lähetin hänen mukanaan opettajallemme kiitokseksi itse neulomani pitkävartiset pitsineulesukat.

Kuvakulma ei anna oikeaa käsitystä sukkien varsista, jotka ulottuvat polveen asti.


Alkuillasta ehdimme käydä ratsastamassa tallilla, jolle nyt siirrymme vakiotunneille. Minä ratsastin Astralla, tytär Sorjalla. Teimme aika haastavia asioita, esim. vastataivutuksia.

Astra

Tässä Astran upea väri pääsee oikeuksiinsa.



sunnuntai 24. elokuuta 2014

Eteenpäin

Tänään oli viimeinen ratsastustuntini tallilla, jolla opin ratsastamaan ja jolla kävin yli seitsemän vuoden ajan pari kertaa viikossa. Tuntuu surulliselta, mutta onneksi voin jatkaa toisessa paikassa. Sain vielä tänään laukata ilman jalustimia ja tehdä väistöjä hyvän, tutun hevosen kanssa. Juuri tätä hevosta mielessäni toivoinkin viimeiselle tunnilleni.



Kajo

Teimme alkukäynnin metsälenkillä.


Kajo maneesissa.


Kajo maneesissa tunnin lopussa pitkin ohjin.

Kotimatkalla näin pitkästä aikaa sateenkaaren, joka hävisi kohta kuvaamisen jälkeen.


torstai 21. elokuuta 2014

Avoja ja sulkuja sateessa

Ratsastustunti oli sateinen, mutta sadetta ei edes huomannut, kun harjoittelimme avo- ja sulkutaivutuksia. Varsinkin jälkimmäiset ovat minulle vaikeita. Ratsastin tänään Sällillä, tytär Astralla.
Sälli on hieno suomenhevonen.

tiistai 19. elokuuta 2014

Kanatyttöjen iltapäivä ja heppatytön ilta

Kerrankin sain kuvattua kanoja, vaikka Rane änkesikin itsensä vähän väliä kameran eteen.
























Ulkoilun jälkeen tytöt kokoontuivat kanataloon.


Illalla tytär kävi ratsastamassa ja sai alleen ihanan Piimän, joka ei yleensä ole ratsastustuntikäytössä. Kauniisti liikkuivat yhdessä pitkän tauon jälkeen.
















Ratsastuksen jälkeen tytär teki koko perheelle iltapalaksi pirtelöä. Nam!