keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden viimeinen ratsastus

Kävin aamupäivällä ratsastamassa. Oli erityisen hyvä tunti: Sälli liikkui hyvin ja minäkin kai siinä mukana. Menimme paljon harjoitusravia, minkä huomisesta alkaen tuntee syvissä vatsalihaksissa. Opin tunnin kuluessa uuden sanan. 'Tiera' tarkoittaa hevosen kavioihin kerääntyvää nuoskalumipaakkua.
Pakko myöntää: Sälli on suosikkini.



Sällin selässä on aika korkealla.





Koirapojat odottavat uutta vuotta tähystyspaikallaan. 

tiistai 30. joulukuuta 2014

Batiikkipintaa

Ompelin vähän ennen joulua peiton batiikkikankaista. Tai valmiina on vasta peiton pinta, ja työläin vaihe, pinnan tikatuksi peitoksi asti saattaminen, olisi vielä edessä. Minulla on nyt yhteensä neljä tässä samassa vaiheessa olevaa tilkkupintaa odottamassa tikkausinnostusta, jota ei näytä tulevan. Pitäisi varmaan päättää, etten saa ommella yhtäkään tilkkupintaa, ennen kuin keskeneräiset työt on tehty valmiiksi. Kankaat vain ovat niin houkuttavia, niin kuin tämän peiton batiikkikankaat. Ne olivat niin kauniita, etten raskinnut leikellä kankaita kovin pieniin osiin. Siksi valitsin tällaisen selkeän, neliöistä ja suorakaiteista koostuvan mallin.
Kuvasin batiikkikankaista ommellun peiton ulkona hangella.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Vikkelisukat

Aloin joulupäivänä neuloa vikkelisukkia. Vikkelisukat-käsite esiintyy jo Kantelettaren runoissa, ja niillä tarkoitetaan polvipituisia sukkia, joiden pohkeessa on pintaneuleena neulottu koristekuvio. Tämän mallin ja ohjeen löysin Sukkasillaan-kirjasta, ja se pohjautuu vanhoihin, museoon tallennettuihin sukkiin.
Ensimmäinen sukka alkaa olla valmis. Lanka on Nallea ja puikot kokoa 2,5.

Varren vikkelikuvio on tehty kaksinkertaisilla nurjilla silmukoilla. 
Silmukkatyyppi oli minulle uusi, mutta nyt osaan sen. 

perjantai 26. joulukuuta 2014

Pakkasta

Eilen eli joulupäivänä kävin illan hämärtyessä kävelyllä. Pakkasta oli ehkä viitisentoista astetta. Mitenkähän sitä tarkenee, jos asteita onkin kolmekymmentä?
Valkeinen näkyy pellon alapuolella.








Onneksi pääsi takaisin lämpimään taloon.



Tänään aamupäivällä kävin ratsastamassa. Hevoset olivat olleet pari päivää vähällä liikunnalla, joten meno oli erittäin reipasta.

Sorja ennen tuntia


Sorja tunnille lähdössä





keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Aatto

On ollut mukava, rauhallinen, kiireetön jouluaatto. Päiväunetkin maistuivat iltapäivällä. Päiväunien jälkeen lähdimme hetkeksi ulos siniseen hämärään ja kävimme katsomassa kanoja naapurissa niiden talvikodissa. Viemisinä oli kaalia ja omenoita.

Pakkasta oli reilu -20 astetta.



Veli-Matti ja Ruusu


Veli-Matti


Äkkiä kotiin lämpimään!










tiistai 23. joulukuuta 2014

Aatonaatto

Puoliso ja lapset hakivat eilen appivanhempien metsästä kauniin, tuuhean kuusen. Se otettiin illalla pesuhuoneeseen sulamaan, ja hyvissä ajoin tänä aamuna lapset koristelivat sen. Kuusi on kaunis, enkä oikein mitenkään saanut otettua siitä hyvää kuvaa.
Kuusi oli koristeltu jo aamukahdeksan aikoihin.


Tein latvatähden järvikaislasta vuosi sitten punontakurssilla. Itse pidän tästä, mutta lapset haluaisivat kullankimalteisen tähden.
  


Tämänkin koristeen olen askarrellut järvikaislasta.


Koristelisin kuusen mielelläni pelkästään järvikaislakoristeille ja lasisilla jääpuikoilla...



...näillä kotipaikkakunnallani asuvan käsityöläisen keramiikkakoristeilla...


...ja lasten askartelemilla koristeilla, joista uusin on tämä poikani minulle koulussa askartelema perinteinen sydän.









sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Sytykeruusuja

Luokanopettajapuolisoni sai oppilaaltaan lahjaksi sytykeruusuja, jotka osoittautuivat erittäin toimiviksi tulta viriteltäessä. Aloitin sunnuntaiaamun sytykeruusukokeilulla. Materiaalina olivat munakennot ja kynttilänjämät.
Ruusun muotoilu sujui hyvin.

Viidentoista munan kennosta sain kymmenkunta ruusua.

Dippailin ruusuja sulassa steariinissa kolme kertaa. Sitten steariini loppui, joten ensi kerralla varaan enemmän kynttilänjämiä. Näiden ruusujen väri jäi aneemiseksi, sillä kynttilöissä oli vain pinnassa punaista väriä. Haluaisin jatkossa selkeästi värillisiä ruusuja, joten ehkä hankin askarteluliikkeestä steariininvärjäysainetta. 

lauantai 20. joulukuuta 2014

Toissapäivä

Torstai eli toissapäivä oli hyvä päivä. Sain villasaalin viimeiset 10 senttiä kudottua, kävin lenkillä ja illalla vielä ratsastamassa. Kenttä oli nyt hyvässä kunnossa, joten meno oli reipasta: ravattiin ja ennen kaikkea laukattiin paljon. Vaikka oli pakkasta, sekä minä että Pertsa olimme tunnin lopussa aivan hikisiä. Pertsa on erittäin reipas ja mukava menijä; ei uskoisi, että se on jo 19-vuotias.
Kävelyllä

Pertsa ennen tuntia.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Lisää suklaata

Tein jo toisen kerran raakasuklaata, sillä ensimmäinen erä hupeni nopeasti. Sulatin vesihauteessa kaakaomassaa ja kylmäpuristettua neitsytkookosöljyä. Sekaan hämmensin ripauksen suolaa ja reilusti hunajaa. Puolet tästä massasta maustoin raastetulla appelsiininkuorella ja toiseen puoleen lisäsin hasselpähkinärouhetta. Suklaista tuli suussasulavan hyviä, etenkin tuosta appelsiinilla maustetusta.

Tässä ovat raakasuklaan perusainekset.

Osa suklaista jähmettyneenä. 


maanantai 15. joulukuuta 2014

Viemisiä ystävälle ja harvinainen lintuvieras

Eilen vein jo aiemmin tekemiäni käsitöitä lahjaksi ystävälle. Tulin itsekin iloiseksi, kun hän ilahtui tuomisista.
Tämä ompelemani Tulppaanit-tilkkupeitto oli myöhästynyt 50-vuotislahja. Taustakankaana on fleeceä. Tikkaukset tein koneella.




Sitten vein jouluviemiseksi tämän seinävaatteen, jonka ompelin Amerikasta tilaamastani tarvikepaketista. Lahjan saavat ovat usein jouluna matkalla, joten nyt he voivat halutessaan kääräisttä joulukuusen mukaan. Led-valoja varten ompelin pieniä napinläpiä ja paristokoteloa varten taskun työn kääntöpuolelle.

Eilen kuvasin ruokailemaan tulleen valkoselkätikan, joka on aiemminkin vieraillut pihallamme.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Sukkia

Olen neulonut yksivärisiä sukkia vähän vaihtelevilla malleilla. Minusta on mukavaa neuloa yksinkertaisia pitsi- ja pintaneuleita.





lauantai 13. joulukuuta 2014

Raakasuklaakokeilu

Tein ensimmäistä kertaa elämässäni raakasuklaata itse. Sen valmistus oli yllättävän helppoa ja lopputulos herkullinen. Ja kuulemma tuo raakasuklaa on erittäin terveellistä. Taidan jatkossa tehdä suklaat itse.
Raakasuklaakonvehdit ovat jähmettyneet pakastimessa. Osassa on kuivattua karpaloa tai mustikkaa. 

perjantai 12. joulukuuta 2014

Hitaus tekee hyvää

Eilen ratsastin Sorjalla. Kenttä oli sen verran kova, että teimme käyntiharjoituksia, taivutuksia ja etuosakäännöksiä. Ehkä eilistä tuntia voisi verrata joogaan. Hitaus rauhoittaa.

Sorja

Tänään kävin kävelyllä ja päätin kävellä juuri sellaista vauhtia kuin tuntuu hyvältä. Kävelin hyvin rauhallisesti, selvästi normaalia hitaammin, ja katsoin lumiseksi muuttunutta tuttua maisemaa. Teki hyvää.

Hei taas! Talasharjun varsalle on kasvanut hyvä talvikarva.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Käsitöitä

Kävin tänään kutomassa villasaalia. Se on jo loppusuoralla: enää noin puoli metriä pitäisi kutoa. Olen kudonnan edetessä joutunut aika monta kertaa könyämään kangaspuiden alle, sillä polkusten ja välittäjien nyörejä on katkeillut. Onneksi olen aina löytänyt ongelmakohdan ja saanut sen korjattua.



Sukkiakin olen yrittänyt neuloa. Tämä on mukava, vähän erilainen malli. Kokeilin sitä ensimmäistä kertaa. Varteen etuosaan muodostuu nuolimainen kuvio, joustinneuleessa on helmineuletta ja kantapää on ranskalainen.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Tilkkuterapiaa

Kaivoin Tähtitarha-tilkkupeitosta tähteeksi jääneet kangaspalat esiin ja ompelin niistä kaksi tyynynpäällistä. Kankaiden väreissä ja kuvioissa on jotain jouluista, ja siksi näistä tulee ehkä aina joulun alla esiin otettavat tekstiilit.


Lenkilläkin kävin.

Kiersimme karvaisen kaverin kanssa tutun reitin...

...jonka varrella tervehdimme tuttuja. Muita ei vastaan tullutkaan.