tiistai 23. kesäkuuta 2015

Sadepäivä

Heti aamusta oli selvää, että tänään ollaan sateen takia sisällä. Päätin ommella pitkästä aikaa. Ensin kuitenkin pikahuolsin Berninani = irrotin pistolevyn, puhdistin pölyt ja nöyhdät sekä öljysin puolakotelon. Ai niin, ja vaihdoin uuden neulan sen kunniaksi, että olin päättänyt aloittaa tänään uuden tilkkupeiton.
Kone on hyvässä iskussa. Pikahuolto tekee ihmeitä. Ompelupöytäkin on yllättävän hyvässä järjestyksessä.

 Ennen juhannusta posti toi Fat Quarter Shopista tilaamani Designer Mystery Block of the Month
2015 -tilkkupeiton ensimmäisen blokin tarvikkeet. Saan tällaisen lähetyksen joka kuukausi vuoden
ajan, ja tilkkupeitto valmistuu vähitelle. Pidän tästä systeemistä. Blokki kuukaudessa on sopiva tahti:
en ahdistu tekemättömän työn ajatuksen kanssa ja ehdin aina jo odottaa seuraavaa blokkia. Hienoa on myös se, että lähetyksessä kangasta tulee reilusti, joten saan materiaalia muita töitä varten.




Tässä on ensimmäisen lähetyksen sisältö: ohjevihkonen ja kankaat. Pidän kankaiden sinisävyisestä värimaailmasta. Peiton pintaan pitäisi vähitellen rakentua talvinen kylä. Kokonaisuudesta tulee varmaan hieno.




Aloitin leikkaamalla blokin osat ja merkitsin ne pienillä aakkosnappuloilla. Eipähän tarvinnut ompeluvaiheessa arpoa, olenko yhdistämässä oikeankokoisia paloja. Tällaisten blokkien kokoaminen on millintarkkaa työtä.

Blokin osat ovat tässä odottamassa ompelua. 



Yläpuolella olevasta kuvasta näkyy, kuinka ruhtinaallisesti kankaita jäi tähteeksi, kun leikkasi palat suunnitelmallisesti. Laitoin isot jäännöspalat talteen myöhempää käyttöä varten.  Aivan pienet jäännöspalaset yhdistin jo tässä vaiheessa tilkkupinnaksi, jota voi hyödyntää, kun pussukoidenompeluinnistus iskee. Tämä oli minulle uusi oivallus: päätin ommella joka kuukausi 
jäännöspalapinnan. Kun niitä alkaa olla tarpeeksi, voi niistä tehtailla jotain mukavaa kuten vetoketjullisia pussukoita.




Tässä on ensimmäisen blokin tähteistä syntynyt tilkkupinta.



Blokki valmistui vähitellen päivän aikana. Tilkkutyö on opettanut minulle, kuinka tärkeää on tehdä kaikki pienetkin työn vaiheet kunnolla, jotta lopputulos olisi onnistunut. Tänään jaksoin olla erityisen huolellinen, mikä näkyy lopputuloksessa.

Valmis! Annan itselleni kiitettävän arvosanan. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti