lauantai 28. helmikuuta 2015

Kanoja tervehtimässä

Kävin katsomassa, kuinka kanat ja kukko voivat. Hyvin näyttävät asiat olevan, ja munia tulee tasaiseen tahtiin. Voi kun kevät etenisi nopeasti, että saisin parven Kotipihaan.
Veli-Matti vartioi orrella.


Se on kasvanut paljon talven aikana.


Eipäs tulla lähemmäksi ilman lupaani!







torstai 26. helmikuuta 2015

Ratsastamassa

Olin tyttären kanssa ratsastamassa. Molemmat saimme erityisen mieluisat hevoset: tytär ratsasti Sällillä, minä Jarskilla. Oli hyvä tunti.

Sälli ennen tuntia.




Sällille ei laitettu satulaa.


Kentälle menossa.


Jarski


Jarski


Päivän työt on tehty ja loimi lämmittää hikistä pintaa.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Tilaustöitä

Karkkipaperipussukat ovat herättäneet ihastusta, ja olen saanut työkavereilta tilauksia. Tänään kasasin vähitellen silittelemiäni pintoja pussukoiksi.
Pihlaja-paperi näyttää aina yhtä ihanalta.
 

Samoin Geisha.


Nyhersin myös avaimenperän, jossa voi säilyttää kolikoita.




Tämä ei päässyt mukaan muiden Pihlaja-pussukoiden kanssa.


Tällaisiakin tein: materiaalina Kismet, Crowmoor ja Tsinuskitoffee.


Sitten tein suurehkon toilettipussukan Tsinuskitoffeesta, joka on isona pintana upea.




sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Uusi neule alulle

Eilen aloitin neuletyön, joka on ollut mielessäni jo pitkään. Kyseessä on Ravelrystä ladattavissa oleva Haruni-pitsihuivi. Viimeinkin sain tilattua mieleistä lankaa Snurresta: Malabrigon ihanan pehmeää Silkpacaa, joka on silkin ja alpakan sekoitetta. Pitsihuiviin tulee kaunis kuvio, joka ei alulla olevassa pingoittamattomassa tekeleessä vielä hahmotu. Tässä vaiheessa käytän vielä pitkiä puikkoja, mutta työn levetessä pitää siirtyä pyöröpuikkoihin.
Haruni-huivi on hyvällä alulla. Teen huivista perusohjetta isomman, ja siksi tilasin lankaa kolme vyyhteä.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Välillä on hyvä pudota

Eilen olin tyttären kanssa ratsastamassa. Sain alleni Sorjan. Ilmeisesti olin jättänyt satulavyön liian löysälle, sillä puolessavälissä tuntia kesken laukan satula valahti Sorjan selästä ja minä tietysti putosin. Lasku oli pehmeä ja kivuton, ja nousin heti takaisin satulaan, vyön kiristämisen jälkeen tietenkin. Putoaminen aina silloin tällöin tekee oikeastaan hyvää.



Tunnin alussa oli jo näin valoisaa.



Koko ryhmä mahtui samaan kuvaan.

Kohta laukataan.



Miten tässä näin kävi? Mihin Sorja jo ehti?

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Lisää ompelua

Eilisestä innostuneena jatkoin ompelemista. Valmistui taas monta pussukkaa:
Tikattuja tilkkupussukoita syntyi kolme. 


Tässä ovat edellisen kuvan pussukkojen kääntöpuolet.


Karkkipaperipenaalit ompelin Geisha Darkista ja Fazerinasta. 


Ehkä eniten pidän tästä utuisen sävyisestä pussukasta...


...jonka kääntöpuoli näkyy tässä.




tiistai 17. helmikuuta 2015

Ompelua

Tänään innostuin ompelemaan. Olin jo aiemmin vähän kerrassaan valmistellut pussukoiden osia, ja tänään sitten ryhdyin kasaamaan niitä. Sain yllättävän paljon aikaan.
Nämä ovat tilaustyö työkaverilleni.


Julia Orangea ja Talvea

Fazerin Sinistä ja Geishaa




Kokeilin, miten karkkipussi toimii materiaalina. Hyvin toimii, kun on kristallimuovi pintana.



Tässä on edellisessä kuvassa näkyvän Suffeli-pussin kääntöpuoli.


Tästa pussukasta tuli mielestäni kaunis. Käytin tähän joskus ajat sitten yksivärisillä kankailla kehystämäni kukkatilkut.

Toinen puoli näyttää tältä.



sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kierrätyspunontaa 2

Punontakurssi jatkui vielä tämän päivän. Sain tänään tehtyä toisen kahvipussikorin, tällä kertaa Kulta Katriinasta.
Tässä kori on valmiina kotona monien työvaiheiden jälkeen.




Pohjaristikko on valmis ja kulmien paikat merkitty pyykkipojilla.



Korkeus alkaa olla sopiva.



Kori on sankaa vaille valmis. Sangan punonta on minulle vaativin vaihe. 


Kori valmistui iltapäivällä. Olen tyytyväinen.


lauantai 7. helmikuuta 2015

Kierrätyspunontaa, osa 1

Eilisen illan ja tämän päivän olin kierrätyspunontakurssilla. Tein tukevan korin kahvipusseista.

Tässä kori on jo kotona. Sanka on tukeva, sillä sen sisällä kulkee metallisoiro. Myös reuna on vahvistettu paksun rautalangan avulla.



Aloitin perjantai-illan leikkaamalla yhteen silittämistäni kahvipussipötkylöistä 5 sentin levyisiä pitkiä soiroja. Työ sujui joutuisasti kurssin opettajan työkaluilla.



Seuraavaksi taittelin soirot kahtia. Tähän asti pääsin perjantai-iltana.



Lauantaiaamuna eli tänään aloitin punonnan.
Alkuun tekele näyttää sekavalta niin kuin vinopunonnassa aina. 



Muoto alkaa jo hahmottua.



Kori on sankaa vaille valmis.


Olen tyytyväinen lopputulokseen, tämä on hyvä ostos- ja eväsretkikori.


sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Leivontasunnuntai

Tänään leivoimme peräti kolmea laatua. Puolison kanssa tehtailimme samanlaisia lihapiirakoita kuin viikko sitten: ne osoittautuivat menestykseksi. Tyttären kanssa teimme aamupäivällä amerikkalaisen porkkanakakun, joka oli aivan ihanaa. Mitäpä muuta se voisi olla, kun aineksina on mm. voita, sokeria, pekaanipähkinöitä ja Philadelphia-juustoa. Ohje löytyi uusimmasta Yhteishyvästä.
Amerikkalainen porkkanakakku


 Iltapäivällä jatkoimme leivontaa ja teimme Kinuskikissan uusimmalla ohjeella Ystävänpäivän sydänpikkuleipiä. Tulipahan kokeiltua sokerimassaa, josta kaulittiin sydänkoriste pikkuleivän päälle.



Hyvää ystävänpäivää pari viikkoa etuajassa!