Tilkkutyön syvällinen puoli

Viime viikkojen aikana olen silloin tällöin ommellut blokkeja Sadan blokin peittoon. Nyt voisi olla tilkkupäivityksen aika, sillä olen taas kiinni blokintekorytmissä. Valmiita tilkkuja on jo 61, ja ensi torstaina tulee ohje seuraavaan. Luulen, että jatkossa pysyn rytmissä mukana, sillä näiden ompelu sopii syysiltoihin.

 Tämän peiton tekeminen on saanut minut ajattelemaan tilkkutyön tekoa toimintana, jonka periaatteet olisi hyvä muistaa elämässä ylipäätään. Huolellinen, paneutuva työ tuottaa hyvän lopputuloksen, mutta joskus - oikeastaan aika usein - vähempikin riittää.

Nämä kaksi tilkkua muistuttavat siitä, että tuttua omalla mukavuusalueella olevaa rutiinia noudattamalla syntyy usein hyvä lopputulos.

Näiden aplikoitujen tilkkujen tekeminen on minulle epämieluisaa, ja jotenkin se näkyy lopputuloksessa. Silti ompelin nämä ja ajattelen, että ne kelpaavat.

Nämä tilkut ovat hyvä esimerkki siitä, että joskus on paras valita oikotie: oikeasti näiden  olisi pitänyt olla kirjailtuja, mutta koko peiton eteneminen olisi voinut tyssätä ilman tällaisen oikotien valitsemista.

Tämä surkean oloinen, oudolla silmällä varustettu orava muistuttaa siitä, että joskus työn lopputulokselle on hyvä nauraa lempeästi. Voi kuitenkin olla, että valmista peittoa käytettäessä katse hakeutuu juuri tähän epäonnistuneen oloiseen mutta ehkä sympaattiseen tilkkuun.

Tässä on vielä sekalainen valikoima viime viikonlopun aikana ompelemiani tilkkuja. Kaksi ylintä vasemmanpuoleista tilkkua on oikopolkutilkkuja, jotka tekemällä vältin kirjonnan. Kun tein keskellä oikealla olevaa tilkkua, huomasin osaavani paper piecingin ilman lisäohjeiden hakua. Olen siis oppinut jotain ja huomaan pitäväni tekniikasta, jota alkuun vierastin.