Tammikuu jää taakse

Tammikuu oli tänä vuonna hyvä kuukausi, vaikka välillä olikin liian kylmää. Luin paljon ja tein käsitöitä, joihin tallentui tammikuun värejä. Kuluneella viikolla valmistui pari pientä työtä:

Nämä sukat neuloin Regian villalangasta, jota oli jäljellä vajaa sadan gramman kerä. Ohje on Cookie A:n  sukkia. 
rakkaudella -kirjasta.  Nilkan ja jalkapöydän pitsineule teki sukista ihanan pehmeät. Näitä oli mukava neuloa.

Sain valmiiksi Talvipeiton kahdeksannen blokin, Kellotornin. Vielä olisi neljä blokkia tulossa. Mitähän rakennuksia niissä voisi olla? Sairaala? Vankila? Vastaanottokeskus? Vai tuleekohan kylästä idylli, jossa ei tällaisia paikkoja tarvita? 

Tänään iltapäivällä oli ratsastustunti. Sain alleni Eltonin, jota aina vähän jännitän, sillä se saattaa hötkyillä arvaamattomasti. Tänään se kuitenkin oli aivan ihanan rauhallinen ja kevyt.

Elton ennen tuntia...

...ja tunnin alussa.

Perusharrastamista

Kovien pakkasten takia tuli parin viikon tauko ratsastukseen. Onneksi sää lauhtui, ja tänään pääsin ratsastamaan, jälkeen Piirrolla. Oli reipas tunti ja kunnon hiki nousi pintaan meillä molemmilla.

Piirrosta on tulossa vakioratsastuskumppanini.

Pakkasiltoina olen kuunnellut Seitsemää veljestä ja neulonut pitkävartisia sukkia. Viime viikolla niitä syntyi kahdet.

Näihin käytin Nalle-lankojen jämiä.

Nämä neuloin Regian langasta, värisävyn nimi on muistaakseni Antarktis. Pidän väristä sen verran paljon, että otin sujat omaan käyttööni.

Lahja itselleni

En juurikaan ostele ylimääräisiä tavaroita ja asioita, mutta uuden vuoden alun kunniaksi annoin itselleni lahjan, josta saan iloa ja hyötyä pitkään. Tilasin Amerikasta, tilkkutyön harrastajan ihmemaasta, kangaspaketin, josta pitäisi kesään mennessä valmistua kaunis peitto. Tuotteeseen kuuluu kankaiden lisäksi vapaa videotutoriaalien käyttöoikeus. Niiden avulla peittoa ommellaan vähitellen, ja saan niistä oppia uusiin tekniikoihin, esim. aplikointiin.

Postitäti ajoi toissapäivänä pihallemme ja toi pari viikkoa matkaa tehneen paketin. Olin hyppiä riemusta. Tuntui vähän siltä, kuin itse tilaamani joulupukki olisi saapunut yllättäen paikalle. Tänään minulla oli aikaa tutkia kankaita rauhassa ja ommella peiton keskikohdaksi tuleva osio. Se onnistui hienosti.

Tässä Craftsyn alennusmyynnistä tilaamani paketti vihdoinkin on!

Sisällä oli runsas valikoima kankaita ja piirros peitosta, jota lähden toteuttamaan.

Leikkelin ensiksi keskiosion vaaleat palat.

Sitten lähdin valikoimaan värillisiä paloja.

Keskiosio on valmis. Helmikuussa julkaistaan tutoriaali, jonka avulla tätä aletaan kasvattaa isommaksi.

Älyttömän hyvä kirja

Pitkästä aikaa kävi niin, että ahmin kirjan yhdeltä istumalta malttamatta pitää taukoa välissä. Kyseessä on ruotsalaisen Bea Uusman Naparetki (2013, suom. 2015). Teos oli koukuttava ja kiinnostava. Siinä kirjoittaja ruotii monenlaisen materiaalin avulla vuonna 1897 Pohjoisnavalle vetykaasupallolla pyrkineen kolmihenkisen retkikunnan traagista kohtaloa. Tapaus on kuulemma Ruotsissa hyvinkin tunnettu, mutta minä en ollut siitä aiemmin kuullut. Kadonneen retkikunnan kohtalo oli pitkään arvoitus, kunnes sen jäsenten ruumiit ja viimeinen leiripaikka löytyivät sattumalta vuonna 1930.

Tarinassahan on kaikki surullisesti päättyvän seikkailutarinan ainekset. Retkikunnan johtaja tuntuu luottavan kritiikittömästi silloiseen tekniikkaan, jonka avulla uskaltaa yltiöpäisesti, itsestään ehkä vähän liikaa luullen lähteä kohti kartoittamatonta seutua. Mukaan otettiin esim. kirjekyyhkyjä, joita ei kuitenkaan ollut koulutettu lentämään mihinkään tiettyyn paikkaan.

Eniten minua kosketti retkikunnan nuorimman (24 v) jäsenen tilanne. Hän oli juuri kihlautunut ja halusi olla mukana poikkeuksellisella retkellä ennen elämänsä suuren onnen alkamista. Tämä tyyppi mm. kirjoitti ahtojäiden keskellä kihlatulleen kirjeitä, jotka löytyivät sitten vasta 1930-luvulla, kun kihlattu oli jo lähes 60 vuotta ja naimisissa toisen kanssa.

Minua viehätti Uusman tapa käyttää pohdiskellen kaikkea retkeen liittyvää materiaalia. Hän hyödyntää leiripaikalta löytyneitä päiväkirjoja, kirjeitä ja säähavaintoja. Hän tekee päätelmiä jäljelle jääneiden varusteiden ja muonavaralistojen pohjalta. Kirjassa on jopa kuvia, jotka kehitettiin leiripaikalta löytyneen kameran sisällä olleesta filmistä. Hän rakentaa mielestäni uskottavan vision siitä, miksi miehet kuolivat, ja kumoaa kliseiset käsitykset, että he olisivat paleltuneet tai kuolleet nälkään.

Tämä oli hieno lukukokemus. Jotain tällaista voi syntyä, kun kirjoittaja käyttää 15 vuotta elämästään aiheeseen perehtymiseen.

Luku-urakan päätteeksi sain herkutella tyttären tekemällä mustikkakukolla. Kyllä oli hyvää!

Mustikkakukkoa ja vaniljajäätelöä

Takkatulen ääressä

Takkatulen ääressä oleminen tekee hyvää minulle. Siinä vähän kuin huomaamattaan hiljentyy olemaan itsensä kanssa. Tällaisia hetkiä on ollut nyt alkuvuodesta päivittäin, ja niiden aikana aika usein neulon tai luen tai vain olen.

Vakionojatuolini vieressä olevalla pöydällä on tällä kertaa eilisen lehti, tilkkutyökirja sekä hetki sitten aloitettu neule.

Seuraakin minulla on: koirat nauttivat lämmöstä rentoina ja liikkumatta.

Juuri nyt kaipaan lämpöä sen takia, että iltapäivällä ollut ratsastustunti reippaudestaan huolimatta jätti sormet ja varpaat niin kylmiksi, ettei palelu tahdo lakata millään. Purevasta pakkasesta huolimatta oli mukavaa Piirron kanssa.   

Piirto tänään ennen tuntia

Pakkasviikko

Koko viikon on ollut kova pakkanen, minkä takia on tullut oltua sisällä lähes koko ajan. Maanantaina oli kuitenkin ratsastus. Meitä oli tunnilla vain kolme, ja opettaja piti reippaan, laukkapainotteisen tunnin. Tuli hiki, vaikka pakkasta oli -18.

Piirto ennen tuntia. Tunnin jälkeen sekin oli aivan hikinen ja loimen tarpeessa.

Sain loppiaisena valmiiksi hevoslapaset. Näihin upposi aikamoinen mäörä tunteja. Välillä jouduin purkamaankin, kun väsyneenä neuloessani lähdin vahingossa neulomaan kuvioneulekarttaa väärään suuntaan. Hevonen oli vähällä saada ylimääräisen silmän varsinaisen silmän alapuolelle. Lapaset ovat kirjoneuleeseen syntyvien lankajuoksujen takia käytännössä kaksinkertaiset eli oikein lämpimät.

Näitä neuloessani kuuntelin pitkät pätkät Seitsemää veljestä äänikirjana. Ajattelenkin, että lapasissa on kuvattuna Valko.

Poika toivoi saavansa luistinsukat, sellaiset riittävän pitkävartiset. Mielellänihän minä sellaiset hänelle neuloin. Lanka oli taas Regiaa Arnen ja Carlosin värimaailmalla. Puikot olivat kokoa 2,5. Lopputulos oli hyvä: ohuehkot, jalkaan istuvat ja luistimeen luontecasti sopivat villasukat

Värit olivat sukkien saajalle mieleiset. Lankaa jäi tähteeksi sen verran, että voisin neuloa lapaset tai joogasukat.

Taas tuli näperrettyä

Jouluna saimme lahjaksi muutaman Fazerin konvehtilaatikon, joita tyhjentäessä on kertynyt käsityömateriaalia. Olen jo pitkään halunnut tehdä Islanti-papereista jotain, ja nyt huomasin minulla olevan niitä sen verran, että sain tehtyä pienen penaalin. Siitä tuli hieno.

Pidin jo lapsena Islanti- eli jääkarhukarkeista. Minulla saatui olemaan pari läpikuultavaa, hieman jäisesti kimaltavaa vetoketjua. Käytin toisen niistä tähän työhön.

Olin joulun jälkeen silittänyt osan Fazerin parhaiden papereista, ja tänään ompelin ne pussukoiksi.

Toscista en erityisesti pidä, mutta pussukasta tuli kaunis.

Tässä käytin Rex-papereita, jotka ovat sen verran pieniä, että täydensin niitä Orangeilla.

 Molemmat lapset saivat Fazerin vadelmajugurttitäytteisiä konvehteja, joista tein yhden pussukan.

Tässä on ihanan imelät värit...

...niin kuin näissä eilen lopettamissani perusvillasukissa. Lanka on norjalaisen Vikingin Nordlysiä.

Lempipeitto

Tähän asti tekemistäni tilkkupeitoista pidän ehkä eniten "Lilja ja pioni"-nimisestä peitosta, jonka ompelin vuonna 2013.  Ehkä pidän siitä siksi, että tikkasin sen käsin, mikä oli todella aikaa vievä, mutta kummallisella tavalla miellyttävä prosessi. Ajattelin asiaa tänään, kun mietin uuden ison tilkkutyön aloittamista, vaikka Talvipeitto on vielä kesken. Siksi teki mieli kirjoittaa jotain lempipeitostani ja tallentaa se parin kuvan muodossa blogiin.

Talvella 2014 valmistunut peitto on tässä kuvassa aivan uusi. Kuvakulma näyttää kummalliselta, mutta peitto  on levitettynä
lattialle. Peitto on ollut jatkuvasti käytössä, ja pesukoneessakin se on käynyt useaan otteeseen kärsimättä mitenkään.

Tässä kuvauksessa tikkaukset erottuvat jonkin verran...

...ja tässä vielä paremmin. Tikkasin huolellisesti ja lyhyin pistoin mm. sydämiä ja tähtiblokkeihin sopivia kaarevalinjaisia kuvioita. Huh huh. Oli työlästä.

Voisin ajatella ryhtyväni käsin tikkaukseen uudellen, jos peitto ei olisi kovin iso ja jos voisin pitää 

peittoa jatkuvasti jollekin riittävän isolle tasolle levitettynä. Tällainen voisi olla tilanne ehkä vajaan kymmenen vuoden päästä, kun lapset ovat muuttaneet kotoa. Muistan, että tätä peittoa tikatessani 

tuntui rasittavalta, kun keskeneräinen peitto lojui viikkotolkulla olohuoneessa, yleensä kirjahyllyn päällä, etteivät koirat sitä riepottelisi. Tikkaus sujui silloin helpoiten niin, että levitin peiton ruokapöydälle ja tikkasin sen ääressä. 

Nyt joululomalla peitto on kulkeutunut olohuoneen sohvalle, jossa on hyvä löhöily- ja lueskelupaikka. Olen huomannut muidenkin kuin itseni viihtyvän peiton alla.

Joku on juuri lähtenyt peiton alta. 

Kokeilussa kreikkalainen voileipäkakku

Tein eilen Kinuskikissan ohjeella kreikkalaisen kasvisvoileipäkakun. Täytteessä on mm. fetaa, punasipulia, aurinkokuivattua tomaattia ja rucolaa sekä tsatsikityyppistä kurkku-valkosipuli-tuorejuustoseosta. Tänään levitin kakun pintaan tuorejuustoa ja koristelin niillä aineksilla, mitä sattui olemaan. Kakusta tuli raikas ja jotenkin kevyen oloinen. Ehkä tämä johtuu siitä, ettei majoneesia käytetä ollenkaan. Kakku sai hyväksyntää perheeltä, ja tämä päätyy jatkossa juhlatarjottavien listalle.

Seuraavalla kerralla panostan koristeluun kunnolla, mutta hyvä näinkin.

Täytteissä on mukavasti vihreän ja punaisen sävyjä.

Luistelemassa

Kävin tänään lasten kanssa järven jäällä luistelemassa. Mies on liikkunut jäällä jo muutaman päivän ajan, ja lähdimme katsomaan iskukoukkujen tarkistusta.

Laitoimme luistimet jalkaan lähirannassa, jonne pääsee kävellen.

Aluksi oloni oli hutera.

Karvainen kaveri odotti malttamattomana liikkeellelähtöä.

Valkeisen maisemaa

Iskukoukkuavannolla

Päivän saalis oli yksi hyvän kokoinen hauki.

Koukut jätettiin seuraavaksikin yöksi pyyntiin.

Järven jäällä luistelu on hieno kokemus, vaikka jäiden ulahtelu välillä säikäyttikin.

Kotirannassa huomasimme kauriin jäljet.