Joko se marraskuu meni?

Onneksi marraskuu alkaa olla takana. En ole saanut aikaiseksi oikein mitään mainittavaa; olen vain suoriutunut kaikesta välttämättömästä. Monta kertaa olen löytänyt itseni ompelupöydän äärestä huomatakseni vain, ettei inspiraatio kuitenkaan riitä. Siksi olen jäänyt pahasti jälkeen sadan blokin peiton tekotahdista. Kuron aukon kiinni viimeistään alkuvuodesta. Viimeksi, varmaan kuukausi sitten ompelemani blokit näkyvät alla.

Tässä on muutama tilkku Sadan blokin peittoon.

 Neulomisinto onneksi palasi nyt loppuviikosta. Neuloin kaksi paria miesten sukkia.

Siniset sukat neuloin Nallesta. Raidallisten sukkien lanka on Regian hauska uutuus: Pairfect. Kerästä saa kaksi identtistä sukkaa, kunhan aloittaa kerän sisältä ensimmäisen sukan ja toisen keltaisen merkkilangan kohdalta. Tykkään.

Minulla on seuralainen, kun istun nojatuolissa neulomassa. Se viihtyy kuninkaalliseen tyyliin pehmeiden tyynyjen päällä.

 Leiponut olen melkein joka viikonloppu marraskuussa. Leivän leipomiseen en väsy, mutta nyt kokeilin oikeiaoppisesti foccaccia-leivän tekoa. Käytin reilusti Kreikasta tuomaani hyvää oliiviöljyä, jonka lisäksi toisen leivän päälle tuli merisuolaa, toisen mozzarellaa. Oli hyvää. Näitä teen jatkossakin.

Tässä foccacciat ovat kohonneet ja menossa uuniin.

Tässä ovat valmiit leivät.

 Haluaisin lisätä kasvisten määrä arkiruuassamme. Siksi kokeilin uudenlaista tapaa koota ateria. Kokosin uunivuokaan keitettyä kvinoaa (suosikkini), uunissa paahdettuja, oliiviöljyssä pyöriteltyjä kasviksia (tällä kertaa myskikurpitsaa ja ruusukaaleja) ja päällimmäiseksi yrttimarinoitua tofua. Ennen ruokailua käytin setin uunissa lämpiämässä. Tämäkin oli hyvää.

Tällaisia kasvispainotteisia ruokia haluaisin tehdä usein.

 Marraskuuhun on tuonut mielekkyyttä tietenkin ratsastaminen. Piirron selkä oli viime viikolla kipeä, joten ratsastin pitkästä aikaa...

...Tatulla.

Valosta ja väristä ja niiden puutteesta

Vuosi vuodelta tulen entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että pimeä vuodenaika, erityisesti marraskuu, ei tee minulle hyvää. Olen yrittänyt "tehdä marraskuusta ystävän" kynttilöiden polttelun ynnä muun avulla huonoin tuloksin.

Pimeyden tuomaa ongelmaa ei ehkä olisi, jos luonnollisen valon vähenemisen myötä myös arkielämän velvollisuudet, kuten työhön liittyvät asiat, vähenisivät samassa suhteessa. Näin ei ole, joten vähäisen valon kanssa pitää koettaa elää. Kartoitan taas kaikenlaisia pieniä keinoja, jotka tuntuvat helpoilta, ei-pakonomaisilta.

Tässä niistä muutama:

Lauantaiaamuinen leivonta on minulle pimeään, kylmään aikaan mieluista. Tämä kuva on otettu viikko sitten. Silloin leivoin taas kokojyväleipää, joka onnistui hyvin. Taikinan kohotessa kaivoin joulukyntteliköt esiin. Niissä on jotain lempeää, lohdullista ja turvallista, vaikkeivät ne kovin tyylikkäät ole.

Huomaan ostavani mielelläni erilaisia hedelmiä marraskuussa, jolloin niitä on yllättävän hyvin tarjolla. Niistä kokoan usein iltapala-annoksia, joille lapset ovat antaneet nimen "hedelmäsetti". Tänä aamuna kokosin lapsille ja tyttären yökyläkaverille tällaisen setin aamupalan päätteeksi nautittavaksi.

Kukkiakin olen antanut itselleni luvan ostaa. Marraskuussa huomaan valitsevani keltaisia kimppuja, vaikka muutoin en keltaisesta pidä. Tai pidän keväällä, kun narsissit ja krookukset kukkivat. Sitten mukaani tarttui houkutteleva leivontalehti, jonka ohjeita voisin kokeilla. Voi olla, että tänään leivon perinteisen tiikerikakun.

Luulen, että viihtyisin hyvin ympäristössä, jossa valoa riittäisi tasaisemmin ympäri vuoden. Vielä reilu pari viikkoa sitten olimme viikon valoisassa, aurinkoisessa ja väreiltään kauniissa paikassa. Lokakuussa voi olla tällaistakin: