sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Mutkikasta

Olen vähitellen harjoittelemalla oppinut sitomaan kangaspuiden välittäjät ja polkuset. Operaatio oli aivan käsittämätön, kun tein sen ensimmäisen kerran. Nyt onnistuin lähes ilman apua. Edelleen ihmettelen niitä ihmisiä, jotka ymmärtävät sidonnan vaikutukset kudottavan kankaan kuvioihin ja jotka osaavat jopa suunnitella sidonnan itse. Kuva havainnollistaa ajatuksiani.



Viidet niisivarret on sidottu ylä- ja alavälittäjien kautta neljään polkuseen. Saattaa näyttää nyörisotkulta, mutta tämä sidonta sai aikaan sen, että neljä erilaista viriötä aukeaa kauniisti kudottaessa. Ihmeellistä.


Valmis loimi alhaaltapäin kuvattuna.


Käsillä tekeminen auttaa, kun mieli on väsynyt. Aloitin villasaalin kudonnan. Aion kutoa kaksi samanlaista saalia, jotka on tarkoitus lopuksi huovuttaa.


Saalin vohveliruutukuvio, jota huovutus vielä vahvistaa, alkaa hahmottua.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti