Talvipeitto on valmis!

Tilkkupeiton valmistuminen on hieno hetki. Tänään sain puolitoista vuotta sitten, kesällä 2015, aloittamani Talvipeiton viimeisteltyä. Tikkautin sen Töölön Tilkkupajassa, ja Soile Kivisen taitavassa käsittelyssä talvinen kylä ja lumiukot saivat ylleen lumihiutalekuvioita. Kuluneen viikon aikana vähän kerrassaan kanttasin peiton sekä ompelin lumiukoille silmät ja suut.

Tässä peitto näkyy kokonaisuudessaan. Vein sen -15 asteen pakkaseen ulos kuvattavaksi.

Mielestäni peiton päädyissä olevat tähdet ovat kauniita, vaikka kaikki sakarat eivät ole teräviä.

Koetin muotoilla kullekin lumiukolle omanlaisensa ilmeen. Tällä pipopäällä on vähän toispuoleinen hymy, joka syntyi vahingossa.

Tässä on vielä yksi taloblokki läheltä kuvattuna.

Tikkautin Soilella kaksi tyynynpäällisen pintaa peiton kanssa käytettäviksi. Koetan saada tyynyt valmiiksi ennen joulua.

Joko se marraskuu meni?

Onneksi marraskuu alkaa olla takana. En ole saanut aikaiseksi oikein mitään mainittavaa; olen vain suoriutunut kaikesta välttämättömästä. Monta kertaa olen löytänyt itseni ompelupöydän äärestä huomatakseni vain, ettei inspiraatio kuitenkaan riitä. Siksi olen jäänyt pahasti jälkeen sadan blokin peiton tekotahdista. Kuron aukon kiinni viimeistään alkuvuodesta. Viimeksi, varmaan kuukausi sitten ompelemani blokit näkyvät alla.

Tässä on muutama tilkku Sadan blokin peittoon.

 Neulomisinto onneksi palasi nyt loppuviikosta. Neuloin kaksi paria miesten sukkia.

Siniset sukat neuloin Nallesta. Raidallisten sukkien lanka on Regian hauska uutuus: Pairfect. Kerästä saa kaksi identtistä sukkaa, kunhan aloittaa kerän sisältä ensimmäisen sukan ja toisen keltaisen merkkilangan kohdalta. Tykkään.

Minulla on seuralainen, kun istun nojatuolissa neulomassa. Se viihtyy kuninkaalliseen tyyliin pehmeiden tyynyjen päällä.

 Leiponut olen melkein joka viikonloppu marraskuussa. Leivän leipomiseen en väsy, mutta nyt kokeilin oikeiaoppisesti foccaccia-leivän tekoa. Käytin reilusti Kreikasta tuomaani hyvää oliiviöljyä, jonka lisäksi toisen leivän päälle tuli merisuolaa, toisen mozzarellaa. Oli hyvää. Näitä teen jatkossakin.

Tässä foccacciat ovat kohonneet ja menossa uuniin.

Tässä ovat valmiit leivät.

 Haluaisin lisätä kasvisten määrä arkiruuassamme. Siksi kokeilin uudenlaista tapaa koota ateria. Kokosin uunivuokaan keitettyä kvinoaa (suosikkini), uunissa paahdettuja, oliiviöljyssä pyöriteltyjä kasviksia (tällä kertaa myskikurpitsaa ja ruusukaaleja) ja päällimmäiseksi yrttimarinoitua tofua. Ennen ruokailua käytin setin uunissa lämpiämässä. Tämäkin oli hyvää.

Tällaisia kasvispainotteisia ruokia haluaisin tehdä usein.

 Marraskuuhun on tuonut mielekkyyttä tietenkin ratsastaminen. Piirron selkä oli viime viikolla kipeä, joten ratsastin pitkästä aikaa...

...Tatulla.

Valosta ja väristä ja niiden puutteesta

Vuosi vuodelta tulen entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että pimeä vuodenaika, erityisesti marraskuu, ei tee minulle hyvää. Olen yrittänyt "tehdä marraskuusta ystävän" kynttilöiden polttelun ynnä muun avulla huonoin tuloksin.

Pimeyden tuomaa ongelmaa ei ehkä olisi, jos luonnollisen valon vähenemisen myötä myös arkielämän velvollisuudet, kuten työhön liittyvät asiat, vähenisivät samassa suhteessa. Näin ei ole, joten vähäisen valon kanssa pitää koettaa elää. Kartoitan taas kaikenlaisia pieniä keinoja, jotka tuntuvat helpoilta, ei-pakonomaisilta.

Tässä niistä muutama:

Lauantaiaamuinen leivonta on minulle pimeään, kylmään aikaan mieluista. Tämä kuva on otettu viikko sitten. Silloin leivoin taas kokojyväleipää, joka onnistui hyvin. Taikinan kohotessa kaivoin joulukyntteliköt esiin. Niissä on jotain lempeää, lohdullista ja turvallista, vaikkeivät ne kovin tyylikkäät ole.

Huomaan ostavani mielelläni erilaisia hedelmiä marraskuussa, jolloin niitä on yllättävän hyvin tarjolla. Niistä kokoan usein iltapala-annoksia, joille lapset ovat antaneet nimen "hedelmäsetti". Tänä aamuna kokosin lapsille ja tyttären yökyläkaverille tällaisen setin aamupalan päätteeksi nautittavaksi.

Kukkiakin olen antanut itselleni luvan ostaa. Marraskuussa huomaan valitsevani keltaisia kimppuja, vaikka muutoin en keltaisesta pidä. Tai pidän keväällä, kun narsissit ja krookukset kukkivat. Sitten mukaani tarttui houkutteleva leivontalehti, jonka ohjeita voisin kokeilla. Voi olla, että tänään leivon perinteisen tiikerikakun.

Luulen, että viihtyisin hyvin ympäristössä, jossa valoa riittäisi tasaisemmin ympäri vuoden. Vielä reilu pari viikkoa sitten olimme viikon valoisassa, aurinkoisessa ja väreiltään kauniissa paikassa. Lokakuussa voi olla tällaistakin:

Puolitoista hyödytöntä tuntia päivässä

Luin Helsingin Sanomista torstaina kiinnostavan haastattelun, jossa JP Jakonen kehottaa käyttämään päivittäin vähintään puolitoista tuntia johonkin "hyödyttömään". Tämä johtaa hänen mukaansa stressin vähenemiseen.Pidin Jakosen ajatuksista ja huomasin, että tänä syksynä elämässäni on ollut lähes päivittäin hänen kuvilemaansa "hyödytöntä", mutta itselleni mieluista tekemistä.

Sekä eilen että tänään käytin koko aamupäivän leivän leipomiseen, vaikkei se juuri tuota ainakaan taloudellista hyötyä. Olen kuitenkin oikeasti innoissani, ja tuntuu, että tästä voi tulla jopa osa elämääni. Nyt kokeilin täysjyväleipää, jossa aineksina oli hiivaleipäjauhoja, kaurahiutaleita, ruisleseitä ja erilaisia siemeniä.

Tässä ovat tämän päivän leivät uunituoreina. Tätä tilannetta kuitenkin edelsi useita vaiheita.

Aloitin aamulla siitä, että laitoin "terveelliset" ainekset (kaurahiutaleet, ruisleseet, pellavan ja auringonkukan siemenet) tunniksi likoamaan kiehuvaan veteen.

Tässä kuvassa näkyy, kuinka hiutaleet, leseet ja siemenet ovat turvonneet ja imeneet nesteen itseensä.

 Seuraavaksi lisäsin taikinaan hiivaleipäjauhoa, kuivahiivaa, hunajaa ja oliiviöljyä ja jätin sen lepäämään puoleksi tunniksi liinan alle. Sitten vaivasin taikinaa pöydällä reilun viiden minuutin ajan, minkä jälkeen oli vuorossa tunnin mittainen kohotus. Tuon tunnin aikana kävin poikani kanssa Pokemon-kävelyllä.

Tällaiseksi taikina kohosi kävelylenkin aikana. Seuraavaksi muotoilin leivät ja kohotin niitä liinan alla vielä tunnin. Sitten uuniin paistumaan, ja lopputulos oli ilahduttava!

Ehkä ratsastamisenkin voisi lukea "hyödyttömiin" tekemisiin. Ainakaan siitä ei ole taloudellista hyötyä vaan pikemminkin se rasittaa taloudellisesti. Mutta, mutta...

...sain harjata Piirron ja vähän halatakin sitä ennen tunnin alkua...

...ja koin hetkellistä onnistumisen iloa, kun loiva kiemuraura laukassa sujui kolmannella yrityksellä hienosti.

Pari "hyödytöntä" puolitoistatuntista meni tilkkutyön parissa. Odotan jo iltaa, jolloin tulee ohjeistus seuraavaan blokkiin.

Nämä ovat Sadan blokin peiton tilkut 65 ja 66. Oikeanpuoleisessa karhuntassussa oli kova näprääminen.

Mitähän "hyödytöntä" huomenna tekisi?

Syyskuu

Syyskuu on ollut mukava, ja tuntuu, että minulla on ollut aikaa tehdä kaikenlaista itseäni virkistävää. Pyrin päivittäin viettämään aikaa kanatarhan väen kanssa, sillä varmaan jo parin viikon päästä ne pitää siirtää talvikotiin.

Tiput (3 kanaa, 4 kukkoa) ovat parin kuukauden ikäisiä, ja tässä ne viettävät iltaa orrella. Kaneli ei enää juurikaan huolehdi niistä. Nopeasti käy emosta irrottautuminen kanojen maailmassa.

Tässä kurkistelee yksi huhtikuun lopulla kuoriutuneista kanoista. Nämä nuorikot ovat kohta viiden kuukauden ikäisiä, ja ne kaikki ovat alkaneet munia kauniita pieniä vaaleanruskeita munia.

Etuvasemmalla on nuori kukko, jolle en ole vielä saanut keksittyä nimeä. Huomaan vältteleväni tänä vuonna syntyneiden lintujen nimeämistä. Jotenkin kiintymys kasvaa nimen antamisen myötä. Todellisuus on kuitenkin välillä raaka: esimerkiksi tarpeettomsta kukoista pitää hankkiutua eroon.

Ratsastamassa olen käynyt säännöllisesti koko syyskuun. Useimmiten allani on ollut Piirto, mutta tällä viikolla ratsastin pitkästä aikaa Tatulla. Ei ollut ihan helppo tapaus, varsinkin kun olen nyt niin tottunut Piirtoon.

Tatulla on upea vaalea harja.

Viikonloppuisin yleensä leivon jotakin. Tänään tein leipää oikein kaikkien taiteen ja kemian sääntöjen mukaan, mikä kannatti. En ole varmaan koskaan ennen saanut lopputulokseksi yhtä ilmavaa ja rapeakuorista leipää. Olen tyytyväinen kokeiluuni. Ensi lauantaina uudestaan!

Käytin jauhoina vehnää (n. 2/3) ja ohraa (n. 1/3). Tässä taikina on ensimmäisen kohotuksen (1 tunti) jälkeen.

Ensimmäistä kohotusta seurasi esimuotoilu ja 20 minuutin lepo leivinliinan alla.

Levon jälkeen tein viimeistelymuotoilun, ja taikina sai kohota vielä tunnin verran.

Juuri ennen uuniin menoa vetäisin kohonneiden leipien pintaan viillot, jotka aukesivat kauniisti paiston aikana.

 Ompelukoneen ääreenkin olen ehtinyt sen verran, että Sadan blokin peitto etenee hyvin.

Tässä on kolme viimeisintä tilkkua.

Sain ommeltua myös pitkään suunnitelmissani pyörineen joogakassin. Tein siitä vetoketjullisen putkikassin, johon mahtuvat niin joogamatto kuin sukat ja tarvittaessa vielä jotain ylimääräistäkin.

Kokosin joogakassin pinnan tilkuista, jotka tikkasin tukihuopaan.

Sisällä on vetoketjullinen tasku, johon voi sujauttaa vaikkapa auton avaimet.

Tilkkutyön syvällinen puoli

Viime viikkojen aikana olen silloin tällöin ommellut blokkeja Sadan blokin peittoon. Nyt voisi olla tilkkupäivityksen aika, sillä olen taas kiinni blokintekorytmissä. Valmiita tilkkuja on jo 61, ja ensi torstaina tulee ohje seuraavaan. Luulen, että jatkossa pysyn rytmissä mukana, sillä näiden ompelu sopii syysiltoihin.

 Tämän peiton tekeminen on saanut minut ajattelemaan tilkkutyön tekoa toimintana, jonka periaatteet olisi hyvä muistaa elämässä ylipäätään. Huolellinen, paneutuva työ tuottaa hyvän lopputuloksen, mutta joskus - oikeastaan aika usein - vähempikin riittää.

Nämä kaksi tilkkua muistuttavat siitä, että tuttua omalla mukavuusalueella olevaa rutiinia noudattamalla syntyy usein hyvä lopputulos.

Näiden aplikoitujen tilkkujen tekeminen on minulle epämieluisaa, ja jotenkin se näkyy lopputuloksessa. Silti ompelin nämä ja ajattelen, että ne kelpaavat.

Nämä tilkut ovat hyvä esimerkki siitä, että joskus on paras valita oikotie: oikeasti näiden  olisi pitänyt olla kirjailtuja, mutta koko peiton eteneminen olisi voinut tyssätä ilman tällaisen oikotien valitsemista.

Tämä surkean oloinen, oudolla silmällä varustettu orava muistuttaa siitä, että joskus työn lopputulokselle on hyvä nauraa lempeästi. Voi kuitenkin olla, että valmista peittoa käytettäessä katse hakeutuu juuri tähän epäonnistuneen oloiseen mutta ehkä sympaattiseen tilkkuun.

Tässä on vielä sekalainen valikoima viime viikonlopun aikana ompelemiani tilkkuja. Kaksi ylintä vasemmanpuoleista tilkkua on oikopolkutilkkuja, jotka tekemällä vältin kirjonnan. Kun tein keskellä oikealla olevaa tilkkua, huomasin osaavani paper piecingin ilman lisäohjeiden hakua. Olen siis oppinut jotain ja huomaan pitäväni tekniikasta, jota alkuun vierastin.

Kanatarhassa kaikki hyvin

Kanatarhassa voidaan hyvin. Keväällä kuoriutuneet tiput ovat nyt neljän ja puolen kuukauden ikäisiä, ja uusin, heinäkuussa kuoriutunut pesue lähestyy kahden kuukauden ikää.

Tässä kuvassa ovat mukana kaikki Vappua ja paria valkoista tipua lukuun ottamatta. Kaneli (taimmainen vasemmalla) antaa tipujen irrottautua itsestään. Ne kulkevat nuorison tavoin omia teitään ja istuskelevat keskenään orrella mutta palaavat viimeistään illan suussa emon hoiviin.

Tässä om mukana myös Vappu (oik.) ja kolme ylemmästä kuvasta puuttunutta valkoista tipua.

Tänään yllätyin iloisesti: munintapesästä löytyi pieni vaaleanruskea muna, mikä tarkoittaa sitä, että huhtikuun lopussa kuoriutuneet kanat alkavat tulla munintaikään.

Tulitikku havainnollistaa munan kokoa,...

...samoin tässä kuvassa näkyvä Vapun munima muna.

Kreikkalaistyylistä leivontaa

Tänä aamuna kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni kreikkalaisen filo-taikinan käyttöä. Ostin valmista pakastettua taikinaa ja annoin sen sulaa hitaasti. Sulamisen aikana valmistelin täytteet ja perehdyin netin avustuksella filon käsittelyyn. Se kun on läpikuultavan ohutta taikinaa, joka repeilee helposti kuivahtamaan päästessään.

Puolet taikina-arkeista käytin piiraaseen, jonka täytettä varten käytin pannulla tuoretta pinaattia, kesäkurpitsaraastetta ja mustia torvisieniä. Hieman jäähtyneeseen seokseen lisäsin lorauksen oliiviöljyä sekä kourallisen murennettua fetaa. Filo-arkkien käsittely sujui yllättävän hyvin, ja kunkin arkin voitelin aina kevyesti oliiviöljyllä. Suorakaiteen muotoiseksi tekemäni piiras onnistui hyvin.

Tässä on pala feta-kasvispiirasta. Filo-taikina paistuu ihanan lehteväksi, ja se on kevyttä, sillä siinä ei ole rasvaa.

Toisen puolen taikinasta leivoin rulliksi, joissa on täytteenä ryöpättyä lehtikaalia ja fetaa. Nämäkin onnistuivat yli odotusten.

Rullat ovat aika isoja; ajattelen, että yksi tällainen riittää lounasevääksi töihin.

Tässä näkyy lehtikaalitäytettä.

Olen iloinen uuden leivontatavan kokeilusta ja todennäköisesti haen jo ensi viikolla kaupasta lisää taikinaa. Ihanaa on ajatella näiden leivonnaisten myötä myös sitä, että jo puolentoista kuukauden päästä pääsemme eräälle Kykladien saariryhmän saarelle, jossa saa aitoja kreikkalaisia filo-leivonnaisia.

Viikkokatsaus

Taas on kokonainen viikko takanapäin. Parasta tällä viikolla oli  sieniretki, joka tuotti odottamattoman hyvän saaliin. Tiesin kyllä, että on hyvä sienivuosi, mutta silti yllätyin. Ja kyllä näitä sieniä piti etsiä, ja löytämisen riemu on aina oma lukunsa.

Tämä mustatorvisieni erottui maasta hyvin. Suurin osa lajitovereista kasvoi aivan sammalen sisässä.

Kantarellejakin löytyi.

Sienikori täyttyi vähitellen, ja onneksi mukana oli muovipusseja...

...joihin saatiin kaikki nämä sienet mahtumaan. Sieniä oli yhteensä kolmisenkymmentä litraa. Tässä ne odottavat käsittelyä.

Tulevalla viikolla ruokalistalla on sieniruokia. Eilen paistoimme torvisieniä iltapalaksi leivän päälle. Tänään tein kantarellipiirakan ja huomenna syömme sienikeittoa. Suurin osa sienistä päätyi pakastimeen.

Olin laiska ja käytin kantarellipiirakassa valmista pakastepiirakkapohjaa. Täytteessä on pannulla käytettyjen sienien lisäksi pari munaa, pari desiä kuohukermaa ja kourallinen juustoraastetta. Hyvää!

Viime torstaina olimme ratsastamassa. En ole varmaan puoleen vuoteen ratsastanut muilla hevosille kuin Piirrolla, mutta nyt menenkin Aatulla. Oli mukavaa vaihtelua ja huomasin, miten paljon helpompaa on olla Aatun selässä. Kuitenkin kaipaan Piirron tuomaa haastetta. Sen kanssa joutuu usein epämukavuusalueelle, mistä kummalla tavalla nautin.

Aatu