perjantai 25. heinäkuuta 2014

Viilennystä etsimässä

Jo aamusta oli niin tukalan oloista, että lähdimme pitkästä aikaa Ikean viileyteen. Ostoksia emme juuri tehneet; lapset saivat mehujää- ja jääpalamuotteja ja tietysti hot dogeja ja pehmistä kassalta päästyä.

Iltapäivällä viilennyksen tarve iski taas ja lähdimme veneretkelle tuttuun paikkaan, jossa on mukava uida ja nauttia eväitä. Karvainen kaveri intoutui tällä kertaa hyppimään laiturilta järveen - en ole minkään koiran nähnyt moista tekevän noin innoissaan. Harmi, etten tällä kertaa saanut laiturihyppelystä kuvia, sillä puhelimen akku loppui kesken retken. Joitain kuvia kuitenkin ehdin ottaa:


Välillä tulee sokeaksi sille, miten kauniita maisemia on ihan kodin lähellä ja veneellä tavoitettavissa.





Karvainen kaveri nauttii järvi-ilmasta. Tässä ollaan menossa kohti Ruokovirran kanavaa.

Lapset ja karvainen kaveri uimassa.



Karvainen kaveri ui taas pitkät matkat ja lopuksi innostui hyppimään laiturilta järveen.


Päästin kanatarhan väen illaksi täysin vapaalle jalalle. Varjoisat pensaiden ja kasvien alustat selvästi
vetivät puoleensa. Rane vaikuttaa ottaneen johtajakukon paikan. Se selvästi ohjailee laumaa ja on
kukoista se, joka eniten lähestyy minua, välillä vähän kukkoillenkin.





Rane kutsuu laumaa terassille.



Rane tutkii usein varpaitani. On se pari kertaa vähän nokkaissutkin niitä.



Varsinkin kukkopoikien kasvu on ollut hurjan nopeaa. Harjat ja heltat ovat kasvaneet lähes silmissä. Kuvassa Rane.


Taas mennään!




Ranessa on linssiluteen vikaa. Se tepastelee mielellään kameran edessä.




Kananeiti hakeutui alppiruusun varjoon. Sen alusta tarjoaa mukavan kuopimis- ja kylpemispaikan.



Tämä neiti viihtyi pionin lehtien alla.


Tämä kananen oleili värimintun ja poimulehtien katveessa.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti