tiistai 18. elokuuta 2015

Hyvää tekeviä asioita

Pitkän loman jälkeen on ollut vaikeaa löytää hyvä rytmi päiviin. Pitää melkein huolehtimalla huolehtia siitä, että päivissä on jotain virkistävää ja palauttavaa.


Lauantaina olimme uistelemassa. 




Sunnuntaina kävimme eräässä tutussa sienimaastossa, mutta sinne oli ehditty jo ennen meitä. Saimme kuitenkin jonkin verran kantarelleja ja mustia torvisieniä, mutta emme siinä mittakaavassa kuin vuosi sitten. Hyvä näinkin.


Eilen oli vuorossa ratsastus ja uusi tuttavuus, Elton. Ei ollut minulle mitenkään helppo ratsastettava, mutta teki hyvää olla vähän epämukavuusalueella.


Tänä iltana olimme jälleen uistelemassa. Oli ihanan tyyni ilta, ja aurinko paistoi matalalta. Järvimaisema oli erityisen kaunis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti