keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Kaneli, lempikanani

Annan kotona olevien kanojan ulkoilla vapaasti joka ilta. Erityisesti Kaneli, tyrnäväläinen maatiaiskana, selvästi nauttii vapaasta liikuskelusta pihalla. Tyytyväisyys näkyy hyvänä munintana: lähes joka päivä munintapesästä löytyy vaaleanruskea muna.
Kaneli kuljeksii pitkin pihaa ja etsii mielestä syötävää.

Mielestäni se on kaunis kana niin väritykseltään kuin muodoltaankin. Kukko tosin kyni sen niskaa talven aikana.

Erityisen mielellään se kuopii ja tonkii ruusu- ja kuusamapensaiden alustoja.

Karvainen kaveri antaa niin Kanelin kuin muidenkin kanojen olla rauhassa.

Vasemmanpuoleinen kana on Vappu, oikeanpuoleinen on Rinsessa. Rinsessa on vajaan vuoden ikäinen, ja se laittoi munahanan kiinni, kun siirtyi talvikodista meille. Toivottavasti se tottuu ympäristönvaihdokseen pian.

2 kommenttia:

  1. Olen aina hieman pelännyt kanoja, mutta en ole niiden kanssa pahemmin ollut tekemisissä. Söpöjä ja kauniita ne ainakin on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      kanat ovat kiinnostavia ja aika persoonallisia eläjiä. Minulla on ollut niitä nyt kaksi vuotta, ja ajattelen, että ne antavat paljon: lähiruuan lisäksi niiden tarkkailu tarjoaa huomaamatta rauhoittumisen hetkiä.

      Poista