sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Joulukuun viikko 1

Pidän joulukuusta ja joulusta, sillä minusta on mukava kaunistaa kotia sekä leipoa ja valmistaa ajankohtaan sopivia ruokia.

Ripustin oveen järvikaislasta itse tekemäni sydämen.


Sisäänkäyntiä vartioivat kaislapukki ja tonttupariskunta. Nämäkin olen itse tehnyt.



Kaivoin kaapista jouluisen hurrikaanilyhdyn eteisaulaan.


Maanantaina kävin ratsastamassa, tällä kertaa Aatulla, upeasti liikkuvalla suomenhevosella. Tykkään!


Aatu kuraisella kentällä


Itsenäisyyspäivän ja sille sattuvan puolison nimipäivän kunniaksi tein voileipäkakun. Työkaverini on tarjonnut pari kertaa ihanaa voileipäkakkua, jonka ohje on hänen isoäitinsä kehittelemä. Sain häneltä sopivan summittaisen ohjeen, jonka mukaan täytin kakun eilen ja laitoin sen yöksi jääkaappiin tekeytymään. Leipänä käytin tummaa ja vaaleaa paahtoleipää, jotka kostutin lihaliemellä, ja täytteenä on suolakurkkukuutioilla höystettyä maksapasteijaa, palvikinkulla rikastettua valmista lounassalaattia sekä mpähkinävoita, johon sekoitin rouhittuja suolapähkinöitä. Tuo viimeinen täyte antaa kakulle erittäin hyvän säväyksen. Olin yllättynyt siitä, kuinka helppo ja nopea prosessi kakun kokoaminen oli.


Tänä aamuna kuorrutin kakun kevytmajoneesi-tuorejuustoseoksella ja koristeena käytin juustoraastetta, friseesalaattia, kirsikkatomaatteja ja viinirypäleitä. Mielestäni kakku onnistui erittäin hyvin. Todennäköisesti teen tällaisen ensi kesänä tyttäreni juhliin. Seuraavaksi voisin kokeilla kalatäytteistä kakkua, vaikka jo joulun aikaan.


Voileipäkakusta tuli hieno.

 Jo viikolla leivoin ensimmäistä kertaa elämässäni englantilaisen hedelmäkakun. Sekoitin taikinaan runsaasti erilaisia kuivattuja hedelmiä (aprikoosia, taateleita ja rusinoita) ja rouhittuja pekaanipähkinöitä.  Kypsä kakku sai niskaansa appelsiinimehu-rommiliuoksen, jossa se sai muhia
muutaman pävän. Ja hyvänen aika miten hyvää kakku on! Ei taatusti riitä jouluksi, vaikka tämä kuulemma paranee vanhetessaan.

Kakkupala ei näytä kovin houkuttelevalta, mutta se on erittäin mehevää ja hyvää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti