 |
| Emmi Itäranta on harvinainen poikkeus suomalaisessa kirjallisuudessa, sillä hänen teoksensa edustavat minulle mieleistä lajityyppiä, dystopiaa. Tämän teoksen maailma oli mielikuvitusta kiehtova: saari ja siellä oleva kaupunki kanavineen, ilmagondoleineen ja kudottuine seinämineen. Dystopiaksi tämän teki saaren totalitäärinen hallinto ja lähestyvän ympäristökatastrofin uhka. Pidin teoksesta, mutta en niin paljon kuin Itärannan Teemestarin kirjasta. |
Leena Lander lukeutuu suosikkikirjailijoihini. Häneltä ilmestyy teoksia erittäin harvoin, mutta ne eivät ole tuottaneet minulle pettymyksiä. Tämän romaanin henkilöt ja tapahtumat kytkeytyvät Irlannin rannikolla 1800-luvun lopussa oikeasti tapahtuneeseen suomalaislaivan haaksirikkoon ja traagiseen meripelastusyritykseen. Teoksessa oli melkoisia ihmissuhdekoukeroita ja hienosti rakennettua ajankuvaa.
Tässä kuvassa on pari kevyehköä, mutta ajatukset ihanasti irrottavaa dekkaria: Kate Atkinsonin ja Mari Jungstedtin käsialaa. Niko Kazantakisin Kerro minulle Zorbas ei tosiaankaan ole tämän syksyn uutuuskirjallisuutta, mutta onneksi tartuin siihen nyt. Teoksessa oli jotain, mikä sai minut lukemaan sen kuukauden sisällä kahteen kertaan. Ehkä kyseessä oli taitava ajankuva: siinä herää henkiin toista maailmansotaa edeltävä kreetalainen elämänmeno, jota turismi ei ole millään lailla vielä koskettanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti