Tarinassahan on kaikki surullisesti päättyvän seikkailutarinan ainekset. Retkikunnan johtaja tuntuu luottavan kritiikittömästi silloiseen tekniikkaan, jonka avulla uskaltaa yltiöpäisesti, itsestään ehkä vähän liikaa luullen lähteä kohti kartoittamatonta seutua. Mukaan otettiin esim. kirjekyyhkyjä, joita ei kuitenkaan ollut koulutettu lentämään mihinkään tiettyyn paikkaan.
Eniten minua kosketti retkikunnan nuorimman (24 v) jäsenen tilanne. Hän oli juuri kihlautunut ja halusi olla mukana poikkeuksellisella retkellä ennen elämänsä suuren onnen alkamista. Tämä tyyppi mm. kirjoitti ahtojäiden keskellä kihlatulleen kirjeitä, jotka löytyivät sitten vasta 1930-luvulla, kun kihlattu oli jo lähes 60 vuotta ja naimisissa toisen kanssa.
Minua viehätti Uusman tapa käyttää pohdiskellen kaikkea retkeen liittyvää materiaalia. Hän hyödyntää leiripaikalta löytyneitä päiväkirjoja, kirjeitä ja säähavaintoja. Hän tekee päätelmiä jäljelle jääneiden varusteiden ja muonavaralistojen pohjalta. Kirjassa on jopa kuvia, jotka kehitettiin leiripaikalta löytyneen kameran sisällä olleesta filmistä. Hän rakentaa mielestäni uskottavan vision siitä, miksi miehet kuolivat, ja kumoaa kliseiset käsitykset, että he olisivat paleltuneet tai kuolleet nälkään.
 |
| Tämä oli hieno lukukokemus. Jotain tällaista voi syntyä, kun kirjoittaja käyttää 15 vuotta elämästään aiheeseen perehtymiseen. |
Mustikkakukkoa ja vaniljajäätelöä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti