Heinäkuun lukukokemuksia

Heinäkuussa luin paljon vähemmän kuin kesäkuussa - sää selittää eron. Erityisen hyviä olivat Tommi Kinnusen Neljäntienristeys ja Venla Hiidensalon Karhunpesä. Molempia tänä vuonna julkaistuja romaaneja yhdisti eri aikatasoilla liikkuminen ja kiinnostavasti pala palalta rakentuva kokonaiskuva
tapahtumista. Mielestäni teokset olivat kerronnallisilta ratkaisuiltaan hienot: ne haastoivat lukijan ja
tarjosivat oivaltamisen elämyksiä. Kummassakin henkilöinä on saman suvun kolmen polven edustajia, joista joka suvussa ainakin yhdellä on tiivis kosketus sotaan, Hiidensalolla sisällissotaan ja Kinnusella jatkosotaan.

Hannu Raittilan viime vuonna ilmestynyt Terminaali oli kiinnostava. Siinä kuvataan ilmeisesti olemassa olevaa tyttöjen alakulttuuria, jollaisesta en ollut kuulutkaan, lentokenttähengailua, joka johtaa melkoisiin käänteisiin päähenkilöiden elämässä. Raittila käyttää useita kertojia, joiden kautta henkilökuvat ja tapahtumat hahmottuvat. Olen aina pitänyt sellaisista romaaneista. Niin tästäkin. Lisäksi teos sai miettimään takakanteenkin nostettua ajatusta: mitä se auttaa ihmistä, jos hän on tekemisissä kaikkien kanssa kaiken aikaa, mutta ei kohtaa koskaan ketään ja saa sielullensa vahingon?

Anne Holtin Kuollut kulma oli yhdessä illassa ahmaistu dekkari, joka sai syyllisen paljastuttua ajattelemaan omia asenteitani. En nimittäin tullut kertaakaan koko teoksen aikana ajatelleeksi, että juuri hän olisi syyllinen. Suunnilleen kaikkia muita epäilin taitavasti rakennetun tapahtumasarjan
edetessä.

Alice Hoffmanin Aavikon kyyhkysten kanssa edistyin alkuun harvinaisen hitaasti. Välillä olin jo
jättää koko teoksen kesken. Se kertoo ensimmäisellä vuosisadalla keskellä autiomaata sijaitsevassa
linnoituksessa elävistä eri-ikäisistä naisista, joita alkuun yhdistää työ kyyhkyslakan hoitajina.
Vähitellen kunkin naisen tarina paljastuu, eikä niistä yksikään tietenkään ole kovin onnellinen: järkyttäviä yksilötason menetyksiä miesten hallitsemassa sotaisessa, väkivaltaisessa maailmassa. Huomasin, että teoksen luettuani ajattelin paljon henkilöitä ja sitä, millaisissa oloissa ihmiset ovat eläneet ja  edelleen jossain päin maailmaa elävät. Sota ja rotuviha kun ovat tämän teoksen maailmassa koko ajan aistittavissa. Minusta se on hyvän teoksen merkki: fiktiiviset henkilöt ja heidän kohtalonsa jäävät mietityttämään, vähän ahdistamaankin.

Pitäisi taas piakkoin tehdä kirjastoreissu.