tiistai 8. maaliskuuta 2016

Naistenpäivä

Leivoin naistenpäivän kunniaksi Mehevän appelsiinikakun Valion uudella ohjeella. Raaka-aineena oli mm. appelsiinin makuista rahkaa. Kypsän kakun päälle valutettiin sitrussiirappi, joka keitettiin appelsiininehusta, voista ja sokerista. Kakku sai imeä siirapin kaikessa rauhassa, ja hyväähän tästä tuli.


Tässä kakku on valmiina tarjottavaksi. Osa appelsiinisiivuista valahti paiston aikana taikinan alle. Seuraavalla kerralla lisään ne kakun päälle vasta paiston puolessavälissä. 

Kakun paistuessa tein kaksi puuttuvaa osaa sadan blokin peittoon. Tästä lähtien riittää, että ompelen vain kaksi blokkia viikossa. Seuraavan ohje julkaistaan torstaina.

Blokki 6 ei ollut mitenkään vaikea, mutta jouduin purkamaan monta kertaa. Vihreät ja oranssit palat eivät millään olleet sattua kohdalleen. Lopputulos on kuitenkin hyvä.

Blokki 7 on mielestäni suoraan sanottuna omituinen, mutta tulipahan tehtyä. Tässä ei ole varsinaista tilkkutyötä ollenkaan. Kuuden tuuman neliön keskelle tuli tällainen kirjontakuvio. No, kai se sulautuu kokonaisuuteen  yhtenä tilkkuna muiden joukossa. En edelleenkään lukeudu kirjonnan ystäviin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti