maanantai 28. maaliskuuta 2016

Ulkoilua ja käsitöitä

Tänään aurinko paistoi, ja menimme jäälle pilkkimään ja keväisestä säästä nauttimaan.


Jäällä oli ihanan kirkasta ja valoisaa.


Karvainen kaveri oli tietysti mukana.

Seurueemme tavaroineen levittäytyi jäälle.

Joutsenet ovat olleet maisemissa jo pitkään.

Jäältä tultua ompelin Talvipeittoon toisen päätykaitaleen, mutta en jaksanut vielä kiinnittää sitä. Tämä oli isotöinen, ja olinkin leikellyt palaset vähän kerrassaan odottamaan.
Tässä näkyy osa päätykaitaleesta. Siinä on yhteensä viisi isoa ja viisi pientä tähteä.

Sain nyt pääsiäisenä valmiiksi pitsikuvioiset sukat, joiden ohje oli Cookie A:n kirjasta. Malli vaati keskittymistä ja jatkuvaa ohjeen tarkkailua, ja siksi näiden neulominen vei yllättävän paljon aikaa. Lisäksi jouduin purkamaan ensimmäisen sukan kantapään, kun tajusin sen olevan väärässä kohdassa kuviopintoihin nähden. Onneksi nykyään puran mielelläni, jos huomaan tehnneeni virheen.

Sukista tuli hyvät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti