Olen lukenut aika paljon. Pauliina Rauhalan Taivaslaulu on kyllä saamiensa kehujen arvoinen. Yhden
maanantai-illan luin teosta malttamatta lopettaa kesken. Minusta siinä kuvataan hienosti lestadiolaisuuden hyviä ja huonoja puolia. Päällimmäisenä mieleeni jäi kuitenkin päähenkilöpariskunnan lämmin, välittävä suhde, joka kantaa eteenpäin, vaikka ulkopuolelta ja
uskonyhteisöstä tulee paineita ja vaatimuksia.
Joel Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta oli juonellisesti koukuttava tiiliskivi. Kiinnostavan
juonen takia luin tuon järkäleen muutamassa päivässä. Jo lukiessa oli sellainen olo, että tämä on kirjoitettu elokuvantekoa tai tv-sarjaa ajatellen. Pidin vähitellen paljastuville yksityiskohdille
rakentuvasta juonesta, mutta henkilöt olivat jotenkin hengettömiä, vähän epäuskottaviakin. Esim.
nimihenkilön alaikäiseen tyttöön kohdistuva platoniseksi kuvattu rakkaus, joka vain jatkuu vuosikymmeniä tytön kadottua, ei oikein uponnut. Ukkeli oli vain jäänyt yli kolmeksikymmeneksi vuodeksi elelemään erakkona, syöttämään lokkeja ja haikailemaan tytön perään. Kuitenkin piti saada tietää, mitä kadonneelle tytölle tapahtui, ja siksi teos oli lukemisen arvoinen.
Sen sijaan albanialaisen Anil Ibrahimin Ajan riekaleita jäi mietityttämään juuri henkilöiden kautta.
Päähenkilöt ovat albaanityttö ja serbipoika, jotka tietysti ovat rakastavaisia ja joiden elämän Kosovon sota sekoittaa ja hajottaa. Kuulostaa varmaan kliseiseltä, mutta minua tarina puhutteli. Taas kerran jostain ulkopuolelta tulevat uhkat ja paineet estävät yksilöitä elämään haaveidensa mukaista elämää.
Nyyh. Teos sai myös ajattelemaan, millaisia kauheuksia entisen Jugoslavian alueella tapahtui 1990-luvulla.
Kate Atkinsonin Eikö vieläkään hyviä uutisia? oli Dickerin teoksen tavoin koukuttava rikostarina,
mutta tässä henkilöt ovat jotenkin uskottavia ja eläviä, erityisesti 16-vuotias kotiapulaiseksi ja lastenhoitajaksi palkattu Reggie, joka on valmis tekemään mitä tahansa hoitamansa lapsen ja tämän äidin puolesta. Allan Bradleyn Piiraan maku makea on vähän kuin aikuisille suunnattu Viisikko- tai Neiti etsivä -kirja. Erityisesti pidin 1950-luvun Britanniaan sijoittuvasta miljööstä, mutta kyllä noin 10-vuotias rikoksen selvittävä päähenkilökin oli aika hurmaava. Tämänkin teoksen oikeudet on kuulemma jo myyty elokuvantekijöille, mitä en yhtään ihmettele.
Tänään palautan tämän satsin kirjastoon ja lainaan lisää luettavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti