Kesäkuun loppupuolen lukemisia

Olen lukenut aika paljon. Pauliina Rauhalan Taivaslaulu on kyllä saamiensa kehujen arvoinen. Yhden
maanantai-illan luin teosta malttamatta lopettaa kesken. Minusta siinä kuvataan hienosti lestadiolaisuuden hyviä ja huonoja puolia. Päällimmäisenä mieleeni jäi kuitenkin päähenkilöpariskunnan lämmin, välittävä suhde, joka kantaa eteenpäin, vaikka ulkopuolelta ja
uskonyhteisöstä tulee paineita ja vaatimuksia.

Joel Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta oli juonellisesti koukuttava tiiliskivi. Kiinnostavan
juonen takia luin tuon järkäleen muutamassa päivässä. Jo lukiessa oli sellainen olo, että tämä on kirjoitettu elokuvantekoa tai tv-sarjaa ajatellen. Pidin vähitellen paljastuville yksityiskohdille
rakentuvasta juonesta, mutta henkilöt olivat jotenkin hengettömiä, vähän epäuskottaviakin. Esim.
nimihenkilön alaikäiseen tyttöön kohdistuva platoniseksi kuvattu rakkaus, joka vain jatkuu vuosikymmeniä tytön kadottua, ei oikein uponnut. Ukkeli oli vain jäänyt yli kolmeksikymmeneksi vuodeksi elelemään erakkona, syöttämään lokkeja ja haikailemaan tytön perään. Kuitenkin piti saada tietää, mitä kadonneelle tytölle tapahtui, ja siksi teos oli lukemisen arvoinen.

Sen sijaan albanialaisen Anil Ibrahimin Ajan riekaleita jäi mietityttämään juuri henkilöiden kautta.
Päähenkilöt ovat albaanityttö ja serbipoika, jotka tietysti ovat rakastavaisia ja joiden elämän Kosovon sota sekoittaa ja hajottaa. Kuulostaa varmaan kliseiseltä, mutta minua tarina puhutteli. Taas kerran jostain ulkopuolelta tulevat uhkat ja paineet estävät yksilöitä elämään haaveidensa mukaista elämää.
Nyyh. Teos sai myös ajattelemaan, millaisia kauheuksia entisen Jugoslavian alueella tapahtui 1990-luvulla.

Kate Atkinsonin Eikö vieläkään hyviä uutisia? oli Dickerin teoksen tavoin koukuttava rikostarina,
mutta tässä henkilöt ovat jotenkin uskottavia ja eläviä, erityisesti 16-vuotias kotiapulaiseksi ja lastenhoitajaksi palkattu Reggie, joka on valmis tekemään mitä tahansa hoitamansa lapsen ja tämän äidin puolesta. Allan Bradleyn Piiraan maku makea on vähän kuin aikuisille suunnattu Viisikko- tai Neiti etsivä -kirja. Erityisesti pidin 1950-luvun Britanniaan sijoittuvasta miljööstä, mutta kyllä noin 10-vuotias rikoksen selvittävä päähenkilökin oli aika hurmaava. Tämänkin teoksen oikeudet on kuulemma jo myyty elokuvantekijöille, mitä en yhtään ihmettele.

Tänään palautan tämän satsin kirjastoon ja lainaan lisää luettavaa.

Vesillä

Tänään olin puolison kanssa vesillä. Oli kauniit värit, maisemat ja äänet. Lapset menivät siksi aikaa mummolaan. He eivät vielä ole oivaltaneet vesillä hitaasti ja hiljaisesti liikkumisen hienoutta.

Välillä vapaana

Päästämme kanatarhan asukkaat välillä vapaana vaeltelemaan. Vielä ne eivät kovin kauaksi tarhastaan lähde ja palaavat sinne aika pian takaisin. Vapaahetken päätteeksi tarjolla oli vasta nyhdettyä vesiheinää ja uusi, puhdas kylpyhiekka.

Tämän kukkopojan mukana kulkee peräti kolme kanaa.

Onpas jännittävää laajentaa reviiriä.

Nyt tytöt kohti kukkapenkkiä!

Täältä löytyy hyvää suuhunpantavaa.

Retkeilyn ja ruokailun jälkeen lepoa. Pitääkö tulla sen kameran kanssa häiriköimään! 

Peiton reunus etenee. Enää leveähkö turkoosi kaitale puuttuu. Aika isotöinen ja tarkkaan mitattava oli tuo sahalaitareunus. Piti ihan matemaattisesti välillä miettiä.

Tein ihanalle ompelukoneelleni pikahuollon: puhdistin puolakotelon ja pistolevyn alusen ja öljysin hieman. Nyt kone kehrää taas kuin uusi. Pitäisi muistaa huoltaa uskollista apuvälinettä paljon useammin; sen verran paljon oli taas pölyä ja nöyhtää sisuksiin kertynyt.

Kanatarhan päivä

Kanojen hoito ja seuraaminen rytmittävät mukavasti päivää. Aamuisin päästän kanat ulos, sirottelen maahan vähän kaurahiutaleita sekä vaihdan raikkaan veden ja lisään tarvittaessa rehua automaattiin. Iltapäivällä oman kahvihetken aikoihin vien kanatarhaan jotain pientä hyvää kuten vesiheinää, auringonkukansiemeniä tai raejuustoa. Vesimeloni oli suurta herkkua, samoin maissintähkien jämät.

Illalla katson, että kaikki on hyvin ja suljen kanatalon luukun. Alkuun linnut vetäytyivät taloon jo yhdeksän aikaan, mutta nyt ne kukkuvat ulkona lähes yhteentoista. 

Kanojen päiväohjelmaan näyttää kuuluvan ruokailua, tepastelua, kuopsuttamista, jalkojen ojentelua ja siipien sukimista. Ne selvästi nauttivat lämmöstä ja auringosta, sillä aurinkoisina hetkinä ne loikoilevat vierekkäin nurmella. Iltapäivisin ne viettävät pitkän lepohetken joko kanatalossa tai ulkona. Ne ovat myös oppineet pyydystämään kärpäsiä, hyttysiä ja muita ötököitä. Kukkopoikien olen huomannut jonkin verran uhittelevan ja isottelevan toisilleen, mutta muutoin niiden elämä on sopuisaa. Ei hullumpaa elämää tuo kananelämä!

Iltapäiväoleilua kanatarhassa.

Nimet kanatarhan asukkaille pitäisi tietenkin antaa. Olen ajatellut antaa niille sellaisia nimiä, jotka ovat toukokuun nimipäiväkalenterissa - ovathan nämä kuoriutuneet toukokuussa. Yksi kukoista saa nimekseen Touko. Toinen voisi olla Osmo. Kolmannen voisin antaa hyvään kotiin, jos joku haluaisi kukon. Muutoin toivon, että sekin voisi jäädä tähän parveen. 

Tuossa nimeämisessä ongelmana on se, että kaikki viisi kanaa ovat niin samannäköisiä, etten erota niitä toisistaan yhtä lukuun ottamatta. Tuo yksi on kaikista pienin kananen, ja sitä huomaan kutsuvani Ruusuksi. Ruusu viihtyy omissa oloissaan ja se on rohkea ja utelias: ei esimerkiksi säikähdä häkin takana nuuskivaa karvaista kaveriani ollenkaan. Pitäisi varmaan hankkia erivärisiä nilkkarenkaita, joiden avulla yksilöt voisi erottaa. 

Ruusu

Päivälevolla auringossa

Peitto etenee

Designer Mystery BOM 2013 - peiton blokit on yhdistetty välikaitaleiden avulla toisiinsa.

Sain Bom-tilkkupeiton blokkien osalta valmiiksi. Kullakin rivillä on oma yhdistävä tekijä: ylärivissä on kukkakoriblokkeja, toisella rivillä tähtiä, kolmannella taloja ja alarivillä kukkia. Oli mukava tehdä vähitellen erilaisia osia tähän työhön. Nyt sitten pitäisi aloittaa reunakaitaleiden teko. Reunuksiin tulee tuota sinistä valkopilkullista kangasta, jota on kunkin blokin keskusneliönä. Taidan odottaa
kunnollista sadepäivää. Tavoite joka tapauksessa on saada peitto heinäkuun aikana sille mallille, että voisin lähettää sen Töölön Tilkkupajaan tikattavaksi. Olen tikkauttanut siellä yhden tekemäni peiton, ja lopputulos oli hieno tai oikeastaan upea. Olen ajatellut, että minulla on lupa tikkauttaa siellä kerran vuodessa jokin työ.

Tämän Tähtitarhaksi nimeämäni peiton ompelin 2012 - 13. Tikkautin sen Töölön Tilkkupajassa.

Aamulenkillä

Pyrin tekemään aamuisin reilun puoli tuntia kestävän kävelylenkin. Välillä saatan juostakin. Minulla on vakioreitti, jonka varrella on paljon kaunista katsottavaa. Tänä aamuna näin hevosten ja lampaiden lisäksi pellolla ison rusakon, josta en ehtinyt saada kuvaa. Näyttäisi tulevan aurinkoinen päivä. Tarkoitus olisi tänään pyöräillä kahdeksan kilometrin päähän kirkonkylälle kirjastoon. 

Lapinjärvi

Rusina

Kersa 

Lähellä sijaitsevan talon pihapiiriin on tullut neljä pässiä. Kauniita!      

Lenkkikaverini

Sunnuntai kotona

Neljä kananeitiä innostui ottamaan hiekkakylvyn yhtä aikaa. Se on hauskaa seurattavaa. Kukkopojat ihmettelevät vieressä.

Harjan perusteella erottaa jo aika hyvin kukkopojan kanatipuista. Huomenna nämä ovat viisiviikkoisia.

Pioneissa on hyvin nuppuja.

Mooseksenpalavapensas kukkii.

Karvainen kaveri könyää mielellään istutuksissa. 

Blokki  12 on valmis.

Leivontaa ja ompelua

Aloitin juhannuspäivän aamun leipomalla. Ensin tein sämpylätaikinan ja sen kohotessa leivoin raparperi-mascarponepiirakan. Olen innostunut erityisesti sämpylöiden leipomisesta, sillä näin lomalla on kunnolla aikaa vaivata ja kohottaa taikinaa. Se kyllä palkitsee leivottavuudessa ja lopputuloksessa. Näiden sämpylöiden taikinaa kohotin tunnin, ja ne saivat kohota toisen tunnin sämpylöiksi pyörittelyn jälkeen. Tarkoitus on, että teemme päivällä ruuaksi kalahampurilaisia, joihin tulee täytteeksi miehen uistelemaa kuhaa tai haukea fileenä. Lisukkeeksi tulee vielä itse tehtyä majoneesia sekä salaattia omasta kasvilavasta. Ei siis mitään roskaruokaa!

Sää ei houkuttanut koko päivänä ulos, joten illalla ompelin toiseksi viimeisen eli blokin numero 11 Fat Quarter Shopin Designer Mystery Block of the Month 2013 -peittoon. Tämä on vähän kuin kirjakerho: joka kuukausi posti tuo minulle Texasista pienen paketin, jossa on kankaat ja ohjeet kuukauden blokkia varten. Yleensä olen ommellut blokin saman tien, mutta pariin kuukauteen ompelu ei ole inspiroinut lainkaan. Siksi minulla ovat olleet kaksi viimeistä blokkia ompelematta.

Yritän saada blokin 12 huomenna valmiiksi. Leikkasin ja silitin jo palat sitä varten. Sitten pääsen kokoamaan peiton pinnan valmiiksi. Ja tekemään reunuksia, joissa tulee olemaan aika iso työ.

Blokki 11

Blokin 12 osat 

Ompelukaverini

Pihalla

Tänään saimme paljon aikaan pihalla. Puolisoni raivasi viimeiset rakennusaikaiset epämääräiset puu- ja salaojaputkikasat piharakennuksen takaa. Sitten hän niitti siltä tontin kulmalta heinän ja vielä viimeisteli ruohonleikkurilla. Maisema avartui. Kasa muuten rojotti paikallaan noin seitsemän vuotta. Siihen käsiksi käyminen tuntui aina ylivoimaiselta, mutta nyt onneksi se on raivattu. Kiitos miehelle! Nyt saa juhannus tulla. On ainakin viihtyisä piha.

Tiput kasvavat melkein silmissä. Sää vain on ollut vähän turhan viileä, minkä takia pidän tipujen mökissä lämmitystä päällä. Sateen yllättäessä ne menevät heti mökkiinsä suojaan. Kun aurinko vähänkin tulee esiin, tiput tulevat ulos nautiskelemaan. Parin niistä olen nähnyt kellottelevan kyljellään auringonpaisteessa.

Tiput viihtyvät auringossa.

Kotipiha

Kesäkuun alkupuolen lukemisia

Kesäkuun parin ensimmäisen viikon aikana olen lukenut nämä kirjat. Ne tarttuivat kirjaston uutuushyllystä Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa lukuun ottamatta. Erityisesti pidin juuri Teemestarin kirjasta, joka oli vaikuttava tulevaisuuteen sijoittuva kuvaus. Miljöönä on Pohjois-Suomi, jonka ilmasto on lämmennyt ja jossa kansalaisten veden saantia rajoitetaan. Mielestäni Itäranta on luonut uskottavan, pelottavan mahdollisen tulevaisuudenkuvan, jossa kunkin yksilön elämä on melkoista selviämistaistelua.


Samoin pidin intialaisen Kishwar Desain Postimyyntilapset-romaanista, jonka aihe on kamala. Se kuvaa hedelmöityshoitojen ja kohdunvuokrauksen ympärillä pyöriviä ilmiöitä, lähinnä köyhien intialaisnaisten riistoa.  Asko Sahlbergin Yö nielee päivät kuvaa Suomesta Ruotsiin paremman elämän toivossa lähteneen miehen elämää. Päähenkilö edustaa itselleni täysin vierasta, vähän vastenmielistä miestyyppiä, ja siksi en oikein pitänyt kirjasta. Jokin teoksessa kuitenkin sai minut lukemaan sen loppuun asti. Siinä kuvattiin hyvin siirtolaisten vaikeaa, syrjäytynyttä asemaa.

Coetzeen kirja Jeesuksen lapsuus oli syvällinen mutta ei vaikea. Siinäkin oli kysymys
ulkopuolisuudesta. Päähenkilöt olivat sodan jaloista meren yli toiseen maahan paenneet yksinäinen
pikkupoika ja ikääntyvä mies, joka ryhtyy huolehtimaan pojasta. Ali Smithin Oli kerran kello nolla oli erikoinen mutta kiinnostava. Siinä mitättömän oloinen tilanne (eräs mies linnoittautuu
puolituntemattomien ihmisten vierashuoneeseen viikoiksi) hahmottuu useiden kertojien kautta, ja sitä kautta romaanin sisältö laajenee käsittelemään vakavia asioita, esim. lapsen menettämistä ja vaikean lapsuuden jättämiä jälkiä.

Vesiheinä maistuu tipuille

Heti aamusta kiersin kaikki Kotipihan kukkaistutukset ja nyhdin juolavehnää ja vesiheinää, jotka eivät tunnu mitenkään pysyvän aisoissa. Vein vesiheinää tipujen häkkiin, ja jopas se maistui niille.

Juuri nyt pihassa kukkivat alppiruusut, syreenintaimet, iirikset, särkynytsydän ja yksinäinen sinivaleunikko, jonka toivon leviävän. Suviruusu aloittelee kukintaa ja pioneissa on nuppuja.

Sinivaleunikko

Särkynytsydän ja syysleimun alkuja

Kukkopoika kurkistelee kuvaajaa vesiheinän syönnin lomassa.

Hyvä päivä

Joskus oivalsin, että minulle hyvään päivään kuuluu kolme asiaa: jotain konkreettista käsillä tekemistä, kosketus eläimeen ja esteettinen elämys. Kaksi ensin mainittua ovat liittyneet tähän  tavalliseen lauantaihin aivan huomaamatta. Aloitin aamun leipomalla pullaa eli käsillä tekemisen osuus toteutui.

Kosketuksia eläimiin tulee kolmen koiramme ja tipujen kanssa, mutta tänään sain olla myös hevosen kanssa kosketuksissa. Leipomisoperaation jälkeen menin ratsastamaan naapurikunnan puolella sijaitsevalle Helin tallille, jossa minulla on vakiotunti lauantaisin. Sain ensimmäistä kertaa ratsukseni Sällin, muutama viikko sitten tallille tulleen suomenhevosruunan.  Oli hieno tunti. Pidin Sällistä heti, ja tuntui luontevalta ratsastaa sillä. Se on tasainen, rauhallinen ja luotettavan oloinen. Tunnilla tuli oikeastaan esteettisiä elämyksiäkin, kun sai aistia komean liinaharjaisen suomenhevosen selästä kesäkuista maalaismaisemaa. Voi kun minulla olisi laittaa tähän Sällin kuva, mutta ei ollut kameraa
mukana tallilla. Laitetaan sen sijaan kuva orrella istuvasta kukkopojasta.

Päivä on siis ollut oikein hyvä. Illalla saattaa olla lisää elämyksiä tiedossa, kun menemme paikalliselle tanssilavalle tanssimaan. Siellä soittaa Myrskytuuli-niminen orkesteri.

Mug rug swap -tilkkutyövaihto

Osallistuin keväällä Quilting Gallerystä löytämääni Springtime flowers mug rug swapiin. Kukin osallistuja sai jostain päin maailmaa parin, jonka kanssa tutustuttiin esim. sähköpostin välityksellä ja jolle lähetettiin määräpäivään mennessä kaksi annetun mallin mukaista minitilkkutyötä, tällä kertaa mukimattoa.

Minä sain parikseni Patrician Englannista. Olemme kirjoitelleet sähköpostitse pitkin kevättä. Patricia on eläkkeellä oleva opettaja, joka on aktiivisesti mukana esim. hyväntekeväisyyskäsityöpiireissä. Lähetin toukukuun alussa hänelle Marimekon kankaista tekemäni mukimatot. Lisäsin pakettiin vielä virkkaamani patalapun, muutaman palan mukimatoissa käyttämiäni kankaita ja Marimekon
lautasliinoja. Patricia oli ollut oikein tyytyväinen. Tällainen lähetys matkasi Kotipihasta Norwichin seudulle:

Pari päivää myöhemmin posti toi Patrician lähettämän paketin. Hän oli tehnyt minulle kauniit,
puutarhansa keväistä värimaailmaa ilmentävät tilkkutyöt. Lisäksi sain häneltä englantilaisen
tilkkutyölehden, keittiöpyyhkeen, Vintage needlecase kitin, tilkkutyöetikettejä ja ompeluaiheisia koristenappeja.

Thank You, Patricia!

I have used these beautiful mug rugs almost every morning under my coffee cup.  Also the magazine is really nice. I'm going to learn how to make cathedral window blocks using the instructions in this
magazine.

Tämä swap oli sen verran mukava kokemus, että ilmoittauduin jo seuraavaan Guilting Galleryn swapiin, Summertime memories mug rug swapiin. Siinä saa suunnitella itse kaksi kesäaiheista mukimattoa. Parin viikon päästä saan tietää, kuka on tilkkuiluparini tällä kertaa. Loppuun liitän vielä kuvan kauniisti poseeraavasta tipusta, jonka luulisin olevan kana.

Pellavaverhokangas on valmis!

Tänään sain valmiiksi kymmenmetrisen pellavaverhokankaan, jonka kutomisen aloitin huhtikuun puolessavälissä. Kilometrin päässä Kotipihasta on kudontamökki, Ämmälä, jossa toimii kansalaisopiston kudontapiiri. Meillä kudontapiiriläisillä on sinne omat avaimet, ja kudontavuorolla voi mennä kutomaan silloin, kun itselle sopii. Enpä olisi pari vuotta sitten uskonut, että kudon näin pitkän kankaan näin ohuista langoista. Huomenna kutistan kankaan ja alan suunnitella, millaiset verhokapat teen olohuoneemme ikkunoihin. Kangas on luonnonvalkoista, hieman harvaan kudottua ja läpikuultavaa. Toivon, että valo siilautuu sen läpi kauniisti. Kuvassa kangas näkyy koko
pituudessaan.

Satakieli se on!

Takapihamme takana olevassa koivikossa taitaa olla satakieli. Näköhavaintoa ei vielä ole, mutta kuulohavaintoja sitäkin enemmän. Laulu on monimuotoista, ja sitä pitää oikein pysähtyä kuuntelemaan. Ihan niin kuin Lauri Viidan Pohjan satakieli -runossa kuvattu lintu tämäkin yksilö laulaa "illasta puoliyöhön" ja herää taas "laulajan työhön" auringonnousun aikaan. Tuossa runossa linnun huomanneen lapsen isä ja äiti eivät usko satakielen asustavan heidän pihassaan ja väheksyvät lapsen huomioita. Lopulta lapsi kivittää linnun kuoliaaksi, jotta voi todistaa sen olemassaolon vanhemmilleen. Minulle riittää pelkkä ääni, ja takapihalla laulava lintu saa laulaa rauhassa. Toivottavasti se viihtyy Kotipihan tuntumassa pitkään.

Tiput aloittavat päivänsä heti aamukuuden jälkeen. Silloin avaan kanatalon luukun, ja ne saavat liikkua vapaasti jaloittelutarhassa koko päivän. Äsken ottamassani kuvassa näkyy viisi tipua. Luulisin helttojen koon perusteella, että etualan tiput ovat kanoja ja takavasemmalla oleva olisi kukko. Toivottavasti kukkoja ei olisi kovin montaa, sillä tuntuu ahdistavalta ajatella liioista kukoista eroon hankkiutumista.

 Eilisestä alkaen tiput ovat saaneet harjoitella matalalla orrella olemista. Osalla se onnistui jo hyvin. Nyt lähden lenkille karvaisen kaverin kanssa.

Orrella näyttäisi olevan kukko ja seurana kaksi kanatipua. Taustalla kolme tipua ottaa aurinkoa.

Tämä poika on aina valmiina lähtemään lenkille.