sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Lomalla on aikaa...

...tehdä monia mieleisiä asioita. Esimerkiksi eilen...

...lähdimme koleasta säästä riippumatta veneretkelle.





Koko perhe oli mukana.


Karvainen kaveri pitää veneilystä. Retkipaikassa se hyppi omia aikojaan laiturilta järveen uimaan.



Meillä oli hyvät eväät: tuoreita sämpylöitä, salaattia ja tomaattia sekä itse tehtyä kebabia, jota lämmitimme retkikeittimellä.


Oli hyvää!




Aikaa on myös kiireettömään pihalla kuljeskeluun. Tänä vuonna kasvu on edennyt aika hitaasti.



Kirsikkapuu kukkii.



Kesällä voi lähteä myös aivan lähellä sijaitsevalle lavalle tanssimasn. Niin teimme eilen.



Otin käyttöön tanssikengät, jotka ostin jo puolitoista vuotta sitten mutta joiden olemassaolon unohdin ehkä siksi, että ostin ne marraskuussa seuraavaa kesää odottamaan. Eilen kaivoin ne esiin. Nämä jalassa oli hyvä tanssia.



Tänään tuulee taas kerran niin navakasti, ettei tee mieli mennä ulos. Ompelin vähän. Tällä kertaa käytin mm. jäätelöpapereita.

Pussukan toinen puoli näyttää tältä...


...ja toinen tältä. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti